Kyllähän minä tätä mietin pitkän aikaa, kerronko surullisia asioita tässä kauniiden asioiden somemaailmassa. Somemaailma kun on hymyjä, kauniita kukkasia ja ihania syystunnelmia. Koska kaikki nyt vaan on niin superhyperihanaa. Kakka sanon minä. Hyvä mielenterveys on tärkeää.
Hymyjen ja kukkasten takana valitettavasti monellakin somepersoonalla varmasti on omat vastoinkäymiset, mutta niistä ei kerrota vaikka avioliitto vetelisi viimeistään ja oma mieli olisi niin musta kuin vaan voi olla. Ja se seuraaja, joka painii omien ongelmiensa kanssa kokee huonommuutta omasta ”jaskasta” elämästään sen takia, ettei oma elämä vaan ole yhtä hymyä ja vimpan päälle siistiä kotia. Koska sitähän sen pitäisi olla, koska kaikilla muillakin 24/7 on. Somemaailmassa se oikea elämä näkyy. Not.
Monet ajattelee edelleen, että masentunut tai mielenterveysasioiden kanssa painiva on hullu. Jos itse painii vaikkapa ahdistuksen kanssa, niin sitä ei passaa sanoa, koska leimataan hulluksi. Se ei ole oikein.
Älä yritä pärjätä yksin!
Minua pidempään seuranneet tietävät, että useampi vuosi sitten koin sellaisen trauman, että ensikoodiksi tuli ”F 43.0 Akuutti stressireaktio”. Minun onnekseni työterveys otti kopin tarvittavalla vakavuudella ja sain tuekseni upean työterveyslääkärin, jonka avulla ja toimilla en olisi välttämättä jaksanut töissä täysipainoisesti ilman sairaslomaa. Minä en koskaan vuosien aikana ole ollut masentunut, vaan kaikki vuosien aikaiset traumaattiset tapahtumat ovat olleet vaan liikaa ja olenkin kärsinyt mm. posttraumaattisista oireista.
Posttraumaattisten oireiden ja huonosti nukuttujen öiden ohella olen pärjännyt normaalissa työelämässä, kiitos Kelan tukeman psykoterapian. Tunnollinen suorittaja-Kirsi onkin pikkuhiljaa alkanut kyseenalaistamaan omaa suorittamispakkoaan ja oppinut ottamaan iisimmin elämässä, mutta nyt on tullut takapakkia.
Jos muuten haluat lukea mun kokemuksia Kelan tukemasta psykoterapiasta, klikkaas postaukseen Uusi vuosi, uusi Kirsi?
Se stoppi tuli nyt
Minulle rakas varaisi kuoli heinäkuun 2023 loppupuolella ja niin kuin arvelinkin, suremaan jäänyt äitini reagoi poismenoon hyvin vahvasti ja teki juuri sen virheen, mitä tuossa ylhäällä mainitsin. Yritti pärjätä yksin.
Nämä viimeiset pari kuukautta ovat olleet minulle henkisesti hyvin rankkoja, kun olen ottanut vastuuta kaikesta, mukaan lukien äidistäni. Elämäni on täyttynyt pitkistä työpäivistä, asioiden hoidosta, miljoonasta puhelusta joka suuntaan ja huonosti nukutuista öistä. Viimeiset päivät ovatkin olleet minulle jo väsymyksestä ja tuskaisesta olosta johtuvaa lohdutonta itkua, unettomuuttakin.
Eilen kävin jo työterveydessä pyytämässä itselleni unta tukevaa lääkettä, jotta jaksaisin töissä, mutta toisin kävi. Lääkäri katsoi minun olevan niin romuna, että passitti sairaslomalle saman tien koodilla ”F 43.9 Määrittämätön reaktio vaikeaan stressiin”.
Stressi vaikuttaa fyysisestikin
Eilen 10.10.2023 oli maailman mielenterveyspäivä, mutta minusta ei ollut siitä somessa pölisemään tuolloin. Raahauduin eilen kotiin, mies hemmotteli hyvällä ruualla, katselimme Netflixistä Lupinia ja lääkkeen turvin nukuin pitkästä aikaa rauhallisen yön, sillä minun ei tarvinnut huolehtia aamuherätyksestä töihin. Tänä aamuna puolestaan heräsin kroppa aivan jumissa, sillä olen tämän kaiken keskellä kiristellyt stressistä johtuen lihaksiani liikaa. Liikkumiseni on vaikeaa ja mies totesikin minulle, että näytän tosiaan ihan stressin hajottamalta. Köpötän lysyssä kuin vanha mummo ja muuhun en nyt pysty. Stressi siis rikkoi jo kropankin, onneksi on Sirdaludia lääkekaapissa.
Anyway, sairaslomaa olisin saanut pidempäänkin kuin tämän viikon, mutta pyysin lyhyempää, sillä ensi viikon alussa suuntaan Müncheniin opintomatkalle viikoksi. EU sponssaa koko lystin ja uskon, että tuo opintomatka saa minun ajatukseni muualle ja on lomaa tämän kaiken jaskan keskellä. Nautin mukavan pehmeästä hotellisängystä tasokkaassa (?) hotellissa ihan yksinäni, tutustun nähtävyyksiin sekä tietty oman alani toimintoihin ko. maassa.
Miltä syksy näyttää?
Itse asiassa koko tuleva syksy näyttää menojen suhteen mukavalta ja jaksan uskoa, että tilanne on paranemaan päin kaikella suunnalla. Olen oikeastaan tyytyväinen, että lääkäri näki eilen etten pärjää pelkällä lääkereseptillä. Joskus on hyvä hidastaa tahtia. Ehkäpä sinunkin siellä ruudun toisella puolella.
Hyvää syksyä muruset ja pitäkää huolta jaksamisestanne. Vaikka sinulla olisikin kaikki hyvin, niin mitäpä jos kysyisit kaveriltasi, mitä hänelle kuuluu? Nykymaailma on valitettavasti välillä niin hektinen, ettei sitä kaverin huonoa oloa välttämättä huomata tai siihen ei uskalleta puuttua. Koska ”kaikillahan nyt on kiirettä ja rankkaa”.
Niin juu, ja mites sinä voit? Ihan oikeasti?
Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.
Vastaa