Wau! Onhan tässä hiukkasen ihmettelemistä kun parisuhde mieheni kanssa on kestänyt yli puolet elämästäni. Niin se vaan aika vierii. Olen tässä ympärilläni nähnyt paljon eropareja ja kyllähän sitä välillä miettii, mitä sitä on tehnyt oikein kun tässä pisteessä edelleen ollaan. Mikäs onkaan salaisuutemme, lue vinkit pitkään ja onnelliseen parisuhteeseen.
Miesten haukkumisesta se kaikki alkoi
26.4.1998 oli kyllä hiukkasen jännä päivä minulle. Astelin perhoset vatsassa lepattaen Stockmannin kellon alle tapaamaan miestä, jonka kanssa olin sopinut sokkotreffit muutamaa päivää aikaisemmin. Jotain ihmeellistä tuossa sokkotreffikumppanissani täytyi olla, jos hän kerran halusi nimenomaan tutustua minuun vaikka olin julkisesti teksti-tv:ssä haukkunut miehet maanrakoon. Varauduin epäröivänä naisena lyhyisiin sokkotreffeihin, mutta toisin kävi. Kävelimme kaupungilla, keskustelimme, söimme hampurilaisateriat ja menimme nauttimaan yhdet oluet Hotelli Tornin O’Malley’s pubiin. Nuo Hotelli Tornissa käydyt henkevämmät keskustelut taisivat saada meidän molempien päät niin pyörälle, että päädyimmekin sopimaan toiset treffit parin päivän päähän. Ja se oli sitten siinä, sen jälkeen olimme erottamattomat. Muutimme yhteen kolmen kuukauden päästä ensitapaamisesta ja saman vuoden joulukuussa mies pyysi kihloihin. Naimisiin menimme heinäkuussa 2001.
Mitäs nyt kuuluu?
Kyllä se vaan niin on, että samat ajatukset parisuhteesta minulla edelleen on kuin viisi vuotta sitten, kun kirjoittelin postauksen 20 vuotta onnellisesti yhdessä: Pitkän parisuhteemme salaisuus.
Lapset on tosiaan jo isoja ja mistäpä sitä tietää, josko parin vuoden päästä olemme miehen kanssa ihan kahdestaan. Mitään kiirettä meillä ei ole pistää lapsia ovesta ulos, vaan haluamme tarjota heille turvallisen kodin maailman melskeiltä tässä vaiheessa. Olemme opettaneet lapsille, että elämä maksaa ja erityisesti esikoinen onkin säästänyt pesämunaa tehtyä ennen armeijaa lähes vuoden töitä asuen samaan aikaan kotona. Niitä rahoja hän on sijoitellut ja eiköhän joku päivä ole mukava puskuri itsenäisen elämän aloittamiseen.
Olenhan minä hiukkasen miettinyt, miltä tuntuu jäädä miehen kanssa kahdestaan. Jos ollaan rehellisiä, niin minusta saattaa hyvästä parisuhteesta huolimatta tuntua hieman yksinäiseltä sen jälkeen, kun lapset ovat lentäneet pesästä. Vaikka lapsemme tulevat ja menevät, eikä heitä paljoa näy, niin se tunne heidän olevan kuitenkin olemassa ja lähellä luo turvallisen tunteen itsellenikin. Mitä sitten, kun he asuvat muualla ja elävät kenties parisuhteissa? En ihan oikeasti uskalla edes ajatella sitä tässä vaiheessa.
Viimeisen melkein neljän vuoden aikana on tapahtunut paljon. Olemme mieheni kanssa joutuneet käymään perhe-elämässä melkoisen mankelin läpi. Lapsen koulukiusatuksi joutuminen, koulun väärä ja jopa lainvastainen toiminta, kaikki se paha, avun hakeminen, stressaava työ / elämä, läheisen kuolema, korona-ajan rajoitukset jne. rasitti meidän molempien jaksamista. Edellä mainituista tapahtumista huolimatta parisuhde ei rakoillut kauheimpina hetkinäkään ja meillä oli koko ajan vahva luotto siihen, että parisuhteessa saa olla myös väsynyt.
Aika opettaa
Olemme yrittäneet opiskella tämän kaiken jälkeen ottamaan hieman rennommin elämässä ja olemme myös tiedostaneet sen, että vuosia tulee mittariin koko ajan lisää. On ollut ihanaa ottaa kahdenkeskisiä lomia ilman tarvetta etsiä lapsille hoitajaa loman ajaksi ja niistä parisuhdelomista olemmekin pitäneet kiinni. Kun kotona on 1-2 pitkään valvovaa teiniä, niin kahdenkeskiset parisuhdelomat ovat mittaamattoman arvokkaita henkisesti ja fyysisesti, vink vink.
Läheisyys on tärkeää
Me rakastamme edelleen keskustella keskenämme. On ihanaa keskittyä parisuhteeseen ja kahdestaan olemiseen myös 25 vuoden yhdessäolon jälkeen. Tottahan toki saatamme istua kotona samalla sohvalla hiljaa omien kännyköidemme äärellä pidemmänkin tovin, mutta sekin on ihanaa, kun näkee ja tuntee sen toisen olevan vierellä. Vieläkin mies tarttuu välillä minua kädestä kiinni siinä sohvallakin. Silittää minua, antaa pusunkin.
Ja minä kaivaudun hänen kainaloonsa tuosta vaan. Se on parasta, ettei mieheni koskaan välttele sitä vaan nappaa kainaloonsa.
Sitä se on, kun on edelleen rakastunut sielunkumppaniinsa. Maailman mahtavin tunne.
P.S.: Mites juhlimme 25 yhteistä vuotta? Arkipäivä ja arjen kiireet. Korkattiin alkuillasta kotona samppanjapullo ja nautittiin marjoja, hedelmiä, herkkuja ja kasvissushia. Olihan sitä juhlamatka suunnitteillakin toukokuun puolelle Lontooseen, mutta se kuivui kasaan aikatauluongelmien takia. Risteillään nyt sitten kahden kesken Tukholmaan ensi viikonloppuna.
Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.
Vastaa