Tekijä: Kthetraveller

  • Mr. Right

    Mä uskon nykyään vahvasti kohtaloon ja intuitioon. Koulukiusattuna olemisen ja kamalien mieskokemusten jälkeen mä opin nuoruudessani kuuntelemaan omaa sisintäni ja luottamaan niihin pieniin tuntemuksiin, jotka ilmoitti mitä minkäkin asian kanssa piti tehdä. Se jokin sisäinen tunne oli ohjaamassa mun päätöksiä myös melkein 16 vuotta sitten kun tavoistani poiketen päätin vastata juuri minulle osoitettuun kirjeenvaihtopyyntöön, joka…

  • Lomat lusittu

    Helou. Se ois sitten lomat lusittu pikkuseksi aikaa, mutta uuteen vuoteen suunnataan uusin kujein ja eiköhän tässä suunnata jonnekin lämpimään muutaman kuukauden sisällä jos suunnitelmat onnistuu. Joululoma tuli ja meni, itse asiassa päätin tietoisesti jättää nettailemisen vähemmälle ja keskittyä täysipainoisesti rakkaiden kanssa olemiseen ja lepäämiseen. Nukkuminen oli lievästi hankalaa kaikesta stressittömyydestä huolimatta, sillä meikä mässytteli…

  • Joulukuulumisia

    Moips! Tämän naisen blogirintamalla on ollut aikas hiljaista, koska mä olen keskittynyt lepoon ja täysipainoiseen olemiseen rakkaiden ihmisten kanssa. Nää päivät on ollut nautintoja täynnä ja lasten iloa on ollut ihana seurata, varsinkin kun täällä mutsin luona on tepastellut muitakin kuin omia lapsia. Tämä sama kööri on ollut koolla jo hyvin monta vuotta, joten naurua…

  • Hong Kong Disneyland, ilta- ja joulutunnelmia

    Näin pohjoismaisena, ”jouluna on pakko olla lunta-ihmisenä” Hongkongin lämmin ilma yhdistettynä joulukoristeisiin vaan ei saanut meikäläistä ihan sataprosenttisiin joulufiilareihin. Mutta kyllä iltavalaistus ja pääkadun suuri ja mahtava kuusi loi oman tunnelmansa kaikesta huolimatta. Paraatin päätteeksi talon katolta ruvettiin puhaltamaan tekolunta. Oli mielenkiintoista seurata kuinka aasialaisten nauttivat suuresti taivaalta tippuvasta saippuavaahtomaisesta nesteestä. Sitä iloa ei osannut…

  • Sata lasissa

    Huhheijaa mä olen poikki! Vimoset päivät on ollut aivan kaameita ja koko mennyt viikko meni 5-6 tunnin yöunilla. Viikko huipentui perjantain kutsuvierastilaisuuteen, johon mä lähdin pikkasen hölmönä. Mä luulin että kyseessä on vaan joku kuivahko pienen porukan tilaisuus jossa mennään lipittämään muutama lasi alkoholitonta glögiä, syömään pipareita ja kuuntelemaan tulevaisuuden visoita kuluneen vuoden kiitosten kera.…

  • Hong Kong Disneyland

    Kolmas Disneyland-visittimme suuntautui tällä kertaa itsenäisyyspäivän tienoilla Hong Kong Disneylandiin. Aiemmat Disneyland-kokemukset meiltä oli Anaheimista ja Pariisista joten tiesimme suurin piirtein mitä odottaa. Näin talvisaikaan Hongkongin 20-23 asteen lämpötila oli meille suomalaisille aika sopiva, joten huvipuistopäivä sujahti nopeasti ilman nuutumista kuumuuteen. Siistissä huvipuistossa kaikki toimi hongkongilaisella tarkkuudella ja jämptiydellä. Iloksemme jonotusajat olivat oikeasti noin puolet…

  • Makuelämyksiä: Oscar à la Carte

    Itämeren laivojen paras ruokaravintola löytyy ehdottomasti Viking Gracelta. Oscar à la carten klassinen, skandinaavivaikutteinen keittiö, hyvät raaka-aineet, miellyttävä miljöö ja upeat, isoista ikkunoista avautuvat maisemat ovat vain lyömätön yhdistelmä täydellisen makunautinnon saavuttamiseksi. Meille ateriointi on ollut aina hyvin tärkeä osa risteilyä. Emme ole buffet-ihmisiä, sillä jonottaminen ja tietynlainen kaaos ei vain ole meitä varten. Siksi…

  • Joulupaniikki

    Huoh. Ajastettu postaukseni hehkutti siihen malliin että kerronpa ihan livekuulumisiani. Viime yönä mä nukuin nelisen tuntia kolmella herätyksellä tunnin välein ja heräsin uuteen aamuun ryytyneenä klo 4.16. Näin unta että istuin olkkarin sohvalla ja itse Mr. kuolema yritti saada mua mukaansa. Pikkasen aikaa mulla oli lievästi ilkeä olo kun tohon uneen heräsin, mutta lohduttauduin sillä…

  • Onnenhetkiä

    Helou! Tiedättekö mitä, viimeiset päivät on ollut aivan ihania. Työkuviot oli niin raskaita ja unet aika vähäisiä taas tuon Hongkongin keikan takia että kun sitten suljin torstaina työpaikan oven selkäni takana ja hyppäsin Turun satamaan lähtevään junaan, päätin että huolet jää taakse ja otan nyt vain rennosti. Mies sai kun saikin korttikuviot hoidettua, junat liikkui…