50 vuotta tuli täyteen. Miltä nyt tuntuu?

Heippa vaan teille kaikille täältä elämän ehtoopuolelta! Kun tuota uutisointia seuraa, niin niinpä vaan sitä välillä tiedostaa sen julman asian, että sitä voi milloin tahansa vaihtaa hiippakuntaa tuonne yläkerran suuntaan, eikä sille mitään silloin voi. Mutta käsi sydämellä, miltä musta nyt tuntuu ihan aikuisten oikeasti olla 50-vuotias nainen ja mitä olen ehkä elämäni aikana oppinut?

Those good old days!

Kyllä se vaan niin on, että lapsuus ilman elämän huolia oli ihmisen parasta aikaa. Juu ja nuoruus, jolloin mennä viiletettiin kavereiden kanssa. Nyt näillä kymmenillä se ihmisen paras aika on se hetki, kun nukkuu. Mutta eipä se paljoa ilahduta, sillä aamulla sitä herää joka paikka niin turtana, että ihan kun olisi yöllä unissaan ottanut osumaa rekasta. Ja mitä enemmän nukkuu, sitä enemmän on jumissa. Vikaa liene tuossa meidän sängyssä, mutta kun mikään ostamamme sänky ja erilaiset tyynyt, mm. Unikulman tyyny, ei ole tuonut sitä parannusta tilanteeseen. Tasokkaissa hotelleissa samaa ongelmaa ei ole. Aamulla herää niin levänneenä ja kivuttomana, ettei tosikaan.

Naisena olemisen ongelmat

Täytyy koputtaa puuta. Vielä ei ole vaihdevuodet kolkutellut ovella, mutta vuosikaudet on pukannut stressitilanteessa hikikarpaloita otsalle. Turha myöskään kiipeillä metron rappusia ulkovaatteilla ja laukku olalla, sillä muutaman kymmenen portaan jälkeen alkaa lämpötila nousta uhkaavasti.

Harmittaa semisti sekin, että kun katsoo omia nuoruuskuviaan niin 40 kg elopainoa on muisto vaan. Kyllä mulla edelleen vyötärö on ja muodot, mutta kaihoten todellakin muistelen lähes alipainoista kroppaani. Sen kun saisi takaisin. Pitäis varmaan syödä kuin pikkulintu, juoda pelkkää vettä ja lähteä kuntosalille rääkkäämään itseään kunnolla, mutta mua ei yksikertaisesti innosta aiheuttaa itselleni enempää stressiä ja aikatauluttaa elämää. Se aika on mennyttä.

Uusi vuosi, uusi Kirsi? Mites kävi?

Vakituisesti minua seuraavat tietävät, että nelisen vuotta sitten koin sellaisen trauman elämässäni, että jäljet näkyvät edelleen. Vuosien ajan läheisten terveyshuolet ja kuolema on ollut läsnä tavalla tai toisella lähes aina, joten olen joutunut opiskelemaan uusille tavoille etten polta itseäni loppuun. Joskus vaan tapahtuneet asiat on liikaa ja jouduinkin pienelle sairaslomalle vakavamman stressireaktion vuoksi. Eipä siitä sen enempää, mutta nykyään tunnen rajani huomattavasti paremmin kuin nuorena.

Turhanpäiväiset, pinnalliset ihmiset ja itseänsä täynnä olevat minä minä -ihmiset ovat sellaisia, että niitä en nykypäivänä kestä yhtään ja annan sen myös näkyä. Nuorena sitä olisi ehkä purrut hammasta, mutta enää en hampaitani moiseen kuluta. Elämäänsä ei kannata tuhlata / pilata päiväänsä moisten kanssa.

Juu ja nykyään otan paljon rauhallisemmin kaiken. Aina ei tarvitse hyödyntää joka minuuttia päivässä ja multitaskata, se kun voi viedä ennenaikaiseen hautaan tai ainakin johtaa pidemmälle sairaslomalle.

On ihan ok lösähtää sohvalle Netflixiä katsomaan. Omia suosikkeja on Bodies, Lupin, Virgin River, Kaikki se valo jota emme näe ja The Crown.

Miten juhlin pyöreitä?

Sain palkallisen vapaan pyöreiden kunniaksi ja koska kyseessä oli vain yhden päivän vapaa, ei ulkomaan reissu tullut kysymykseen. Halusin kuitenkin pois kotoa, joten yövyin mieheni kanssa Kämp -hotellissa ja sen Executive huoneessa. Mies osti lahjaksi tälle stressistä ja kireistä lihaksista kärsivälle naiselle hieronnan Kämp Spassa, söimme lounaan Kämpin Brasseriassa ja illalla piipahdimme vielä katsomassa teatteriesityksen Linnanmäen Peacockissa. Teen erillisen arvostelun Kämp Hotellista ja sen Executive huoneesta vielä teille. Hotellista löytyi paljon hyvää, mutta muutama pieni huomautus pitää kyllä antaa, joten pysykeehän siis kuulolla.

Varsinainen 50 v. juhlamatka koittaa vähän yli viikon päästä, kun suuntaan mieheni kanssa lämpimille vesille risteilemään.

Miltä nyt tuntuu naiseus?

On ihanaa huomata, että mies viehättyy minusta edelleen lähes 26 vuoden yhteiselon jälkeen, vaikka 40 kg on muisto vain. Ulkokorkkareista monet on meikäläisellä vaihtuneet tasapohjaisiin kenkiin ja enää ei talvipakkasella mennä muoti edellä, vaan mukavuus ennen kaikkea. Luottohousuina on pari kappaletta mukavia ”toimistoverkkareita”, eli mustia suoria housuja, jotka joustavat ja istuvat nappelisti päälle. Harvemmin päälle enää eksyy hametta/mekkoa töihin mennessä, jos on joku muu vuodenaika kuin hellekesä.

Meikkaaminen on edelleen minulle tärkeää ja ulos en lähde ilman piilareita ja meikkiä. Ikänäkö riipii ja moneteholasien kanssa elämä on ajoittain epämiellyttävän hankalaa.

Mutta on sitä kaikesta tästä kurjuudesta ilon aiheita. Eipä noita ryppyjä paljoa ole muualla kun silmien ympärillä. Vielä löytyy kropasta mukavia muotoja ja sopivilla vaatteilla sekä koruilla tästäkin kuhilaasta saa ihan ihmisen näköisen. On aamuja ja päiviä, jolloin peiliin katsomalla ilahdun itsestäni: ”Olen mä kyllä ihan kaunis, kun vähän itteeni laitan”.

Eikös se ole tässä vanhan naisen elämässä yksi parhaista asioista kun hyväksyy vielä itsensä sellaisena kun on? Näilläkin vuosikymmenillä.

Ollaan me ”seiskakolmoset” ihania!

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.