Sharjahissa vietetyn muutaman lepopäivän jälkeen matkamme jatkui ystäväni luokse Australiaan. 14 tunnin lento meni miten meni (siitä lisää jossain vaiheessa) mutta kaikki väsymys hävisi sen siliän tien kun pelmahdimme ystäväni ovesta sisään. Tapojensa mukaan ystäväni laittoi heti pöydän koreaksi ruoasta ja korkkasi samppanjapullon. Siinä suurten tunteiden ja hämmennyksen vallassa en edes ymmärtänyt ottaa valokuvaa ystäväni tarjoiluista, mutta tulen tekemään joskus itsekin hänen tarjoamaansa perunasalaattia ja laitan ohjeen teille nähtäväksi.
Meidän perheelle Sydney on aina ollut ehdottomasti rantojen kaupunki. Monien tuntema Bondi Beach ei ole oikeastaan koskaan ollut meille mieluisa, vaan olemme nauttineet rauhallisemmista rannoista ja niiden tunnelmasta. Niin paljon, että siinä missä paikalliset jättivät menemättä tuulisempana päivänä rannalle, me suomalaiset uhmasimme sateiselta näyttävää keliä ja suunnistimme Sydneyn pohjoispuolella sijaitsevalle Palm Beachille.
Minua ei saa mereen uimaan sitten millään, sillä olen kylmissäni oikeastaan aina. Tyydyinkin katselemaan miehen ja lasten ilakointia Palm Beachin aalloissa ja valokuvailin ympäristöä siinä samassa. Meren pauhatessa ja taivaan näyttäessä dramaattisen pilviseltä, tunsin suorastaan seesteisyyttä ihaillessani näkymää. Siellä rannalla, minä pieni ihminen seisoin ja ihmettelin sitä miten suuri ja pieni maailma loppujen lopuksi olikaan, kiitos lentokoneiden jotka olivat tuoneet minut alle vuorokaudessa maapallon toiselle puoliskolle. Ja vaikka kyseessä oli vasta kolmas kertani Australiassa, minusta tuntui vahvasti siltä kuin olisin tullut kotiin.
Keli äityi pahemmaksi joten jouduin lopettamaan valokuvaamisen lentävän hiekan takia. Palasimme kuitenkin tälle rannalle vielä toisena päivänä, jolloin tutustuimme ystäväni opastuksella kuvassa näkyvään majakkaan. Näkymät Barrenjoyen majakan juurelta olikin aivan mahtavat, joten postaus aiheesta luvassa myöhemmin.