Blogi on ollut viime aikoina melko hiljaa jälleen, mutta onhan siihen ollut syynsä. Jotenkin tuntuu elämässä, että aina kun tulee jonkinlainen suvantovaihe ja asiat tuntuvat järjestyvän, tuleekin takavasemmalta joku vähemmän kiva asia sotkemaan pakkaa. Mitäs mulle siis kuuluu ja miksi tässä on itketty?
Iso osa elämääni, se toinen koti
Minä muistan, kuinka ihmettelin nyt jo edesmenneen isäni intoa järvitontista, joka oli täysin isojen kivien peitossa. Pompin tasapainoa hakien puiden täyttämässä metsikössä kivien päällä ja katselin samalla järvelle pienesti haltioituneena. Kolme järvitonttia todellakin tuona päivänä isin kanssa kävimme katsastamassa, mutta isäni iski silmänsä juuri tuohon kivien täyttämään tonttiin, jonka hän sitten myöskin äitini kanssa osti.
Vuodet vierivät. Tontille rakennettiin isäni haaveiden mukaisesti mökki, johon mahtuisi kaikki läheiset rakkaat ihmiset saman katon alle. Oli tilaa, oli makuuhuoneita ja mielenrauhaa antanut tontti, jossa vaan oli sitä jotain. Eikä me tontin omistajat/haltijat oltu ainoita, jotka kokivat mielenrauhaa tontilla seisoessaan. Saman tunteen tunsivat monet vieraat.
Tuossa tontin mökissä ja tontilla ilo raikas ja onni huokui. Vaikka isäni oli kuollut ja myöhemmin taivaskuoroon liittyi myös mökin rakennusprojektissa isosti mukana ollut appiukkoni ja isäpuoleni, on noiden kolmen henki vahvasti läsnä mökkitontilla edelleen.
Minulle mökki, josta omistin puolet, oli ja on vahvasti toinen koti.
Mustia pilviä taivaalla
Omistin tosiaan puolet mökistä. Asiaa sen enempää avaamatta kerron vain sen, että toisen omistajan osalta mökin omistuksessa oli suuriakin ongelmia ja siitä aiheutui valtavaa haittaa mökille. Toistan, todella valtavaa.
Tilanne mökin kanssa alkoi mennä niin pahaksi, että luulin jo joutuvani myymään osuuteni. Minulle mökin menetys olisi ollut sama asia kuin oman kodin menettäminen tai rakkaan läheisen kuolema, joten moni ilta meni itkiessä, tuntiessa tuskaa, huutaessakin. Yöt oli lisäksi unettomia. Heräsin kauhun, vihan ja epätoivon tunteisiin monena yönä ja kävin taas yhtä elämäni kriisiä läpi.
Luojan kiitos, minulla on upea mies ja hän teki kaikkensa auttaakseen minua tässä tilanteessa. Ilman häntä en olisi selvinnyt täysjärkisenä ja jos et tätä tunnettani ymmärrä, niin kysyn vain sinulta:
Jos sinä olisit menettämässä oman rakkaan kotisi toisen ihmisen toimien takia, olisitko rauhallinen?
Ratkaisun hakua
Sanon suoraan. Kun kyseessä on iso järvenrantatontti ja sillä kaksi melko messevän kokoista rakennusta, niin hintaa on. Pohdin toisen osakkaan lunastamista ulos, mutta summa olisi ollut niin iso, että pankista olisi täytynyt hakea melkoinen laina ja se olisi myös omassa palkkatilissä näkynyt hyvin isona miinuksena.
Kun sitten tilanne alkoi mennä todella pahaksi, ryhdyimme miehen kanssa laskeskelemaan uudelleen ostohintaa tuolle toiselle puolikkaalle. Olihan siellä mökkitontilla yhtä sun toista, mikä vaikutti hintaa alentavasti. Oli rempattavaa ja jostain kumman syystä saunakin oli tullut käyttökelvottomaksi* juuri ennen mökkikauden loppumista. Juu ja se elinikäinen käyttöoikeus, sehän se rokottikin myyntihintaa kunnolla.
Vertailimme tontti- ja mökkihintoja Oikotie-sivustolla ja mies Excel-nerona väänteli lukuja Excelissä. Kun sitten kaikki ympättiin yhteen jäi viivan alle semmoinen summa, että minullakin heräsi toivo. Josko sittenkin.
Tein tarjouksen toiselle osakkaalle.
Onnen (vai surun) kyyneleitä?
Melkoinen projekti tämä oli ja koin suruakin siitä, miten tämän oli pakko mennä. Mökkitontti rakennuksineen on nyt kuitenkin kokonaan minun, vaikka sitä rasittaakin rakkaan äitini elinikäinen käyttöoikeus.
Kun kaupat oli tehty, suuntasimme minun pyynnöstäni mieheni kanssa mökkitontille ja menimme laiturille nauttimaan lasilliset kuohuvaa. Silitin laituria, saunamökin ja mökin ulkoseiniä sekä sanoin hiljaa kyyneleet silmissä: ”Minä pidän huolta teistä”.
Tiedä sitten mitä tulevaisuus tuo ja miten pitkään jaksan mökkirumbaa, mutta nyt on hyvä olla. Tiedän, että isällä, isäpuolella ja appiukollakin on hyvä olla siellä pilven päällä.
Se *
Kuten aiemmin tuossa kerroin, niin edesmenneiden henki on ollut aina läsnä tuolla tontilla. He ovat auttaneet meitä silloin, kun tilanne on sitä vaatinut. Esimerkkejä on monta, mutta suurin lienee se, että viime syksynä jäimme mieheni kanssa poikkeuksellisesti ylimääräiseksi yöksi mökille. Meillä ei todellakaan ollut tarkoitus sinne jäädä, mutta joku kumma halu kuitenkin yhdestä ekstrayöstä tuli yht’äkkiä.
Tuo yksi lisäyö oli pelastus. Aamukuudelta nimittäin heräsimme siihen, että rankkasade tuli katosta läpi ja jouduimme pikaisesti kutsumaan vakuutusyhtiön hätäkorjaajan paikalle. Jos emme olisi olleet mökillä enää tuolloin, olisi mökin katon vesivahinko jäänyt huomaamatta ja vahinko vaikka suurentua aikaa myöten.
Niin juu ja mites tuo käyttökelvottomaksi muuttunut sauna?
Me saunoimme koko kesän ja syksyn omasta mielestämme maailman parhaimmassa saunassa. Toiseksi viimeisenä mökkiviikonloppuna kiuas kuitenkin sanoi työsuhteen irti, kun mureneva aluslaatta liikautti kiuasta sen verran, että kiuas irtosi hormista. Siihen loppui meidän saunottelut sen siliän tien, mutta kyllä tuossa vaan edesmenneiden jälki oli myös. Mökkikausi pärjättiin kiukaalla, mutta kun oli aika ruveta ostamaan mökkiä, pystyimme rehellisesti kirjaamaan ostotarjoukseen, että puusauna on käyttökelvoton. Kyllä vaan sekin rokotti ostohintaa mukavasti.
Kiitos isille, varaisälle ja appiukolle. Kiitos heidän, mökki on nyt turvassa ja minä nukun yöni rauhallisesti.
Oletko sinä mökki-ihmisiä? Kuinka tärkeä se oma mökki on sinulle?
Blogiani voit seurata myös Facecebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi-sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin ja Instagramiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin