Silläkin uhalla, arvon lukijat, että pidätte minua vähintäänkin outona tapauksena paljastan teille jotain minun viime päivinä velloneista syvimmistä tunteistani.
Ihan järkyttävien kiireiden ja rikkinäisten yöunien takia tässä perheessä, tai sanoisinko parisuhteessa, on arjen romantiikka jäänyt hiukkasen vähemmälle parin viikon aikana. Luulin viikonloppuna saavani hiukkasen pusu-halitankkausta, mutta viikonloppu oli kaikkea muuta kuin leppoisa kun asiat ei menneet taaskaan niinkuin Strömsössä. Rakastan suuresti sitä, että tunnen mieheni läsnäolon joka solullani. En tarkoita ainoastaan fyysistä kosketusta vaan sitä jännää sielujen yhtenäisyyttä jonka tuntee toisen ollessa lähellä. Tuo tunne vaatii kuitenkin sinänsä rauhallisen ympäristön joten ymmärrettävistä syistä moiset tuntemukset ovat jääneet kiireiden alle. Ja minua kuulkaas ahistaa alitajuisesti!
Tällä hetkellä mies paiskii otsa kurtussa töitä iltaisinkin kotona tehden tarkkoja laskelmia ja suunnitelmia tiukalla aikataululla. Mies-parka pohtii pienessä mielessään jopa ruokapöydässäkin miten saisi jonkin asian tehtyä, joten hiukkasen hankalaahan siinä on saada syvää yhteyttä mieheen. Minä puolestani olen hiukkasen väsynyt ja itsekin vähän niin ja näin joten eipä minustakaan olisi yhteydenluojaksi. Pusutkin on pannassa, koska huulessani törröttää maailman suurin yskänrokko ja kyllä, tiedän sille tieteellisemmän nimen, mutta minun mielestäni se ei ole nätti nimi sitten yhtään.
Mieheni karttaa minua kuin ruttoa pusujen puolesta, minkä ymmärrän aivan täysin mutta sielujen yhteyden ja pusuttomuuden takia olo on ihan reppana! Näin jo toissayönä unta että lapset ilmoittivat mieheni päättäneen jäädä tulematta kotiin ja minä sitten yritin saada puhelimella yhteyden mieheeni kysyäkseni asiasta. Yhteys kuitenkin katkesi koska puhelimen virkaa toimittanut kylmägeelipussukka ei oikein pysynyt korvalla. Herättyäni olin koko aamun kuin maani myynyt, koska en saanut unessa koskaan selitystä sille minkä takia mieheni ei suostunut tulemaan kotiin.
Myönnän että olen varmaan hiukkasen hupsu, mutta tällainen minä olen ja tällaisen paketin miehenikin hyväksyy. Kyllä tämä tästä jossain vaiheessa helpottaa, mutta siihen saakka on vain kestettävä. Julmaa katsoa kalenterista että ehkäpä 26.4. meillä olisi mahdollisuus olla tekemättä yhtään mitään. Hip ja hei.
-K, pampulainen alahuuli lörpöllään.
P.S: yritin kaivella jotain romanttisia kuvia koneeltani tähän postaukseen mutta enpä löytänyt sopivaa. Palkitsen itseni tässä matalassa mielentilassa uudella Magnum Silver Marc de Champagne-jäätelöllä kunhan kerkiän kauppaan.