Minulla oli suorastaan kamala yö. Ystäväni tilanne on nyt sitten tullut uniin, kiitos tämän oman luonteeni joka haluaisi kaikille rakkaille ihmisille vain hyvää. Näin suorastaan karmaisevaa unta viime yönä, jossa koko maailma hajosi talon ulkopuolelta ja minä yritin suojella taloa sisältäpäin. Rakensin suuren suojakehän talon ympärille ja sain kun sainkin hikisesti pidettyä kaikki talon sisällä olleet elossa mutta yhtäkkiä talon olohuone oli täynnä noin puolen vuoden ikäisiä vauvoja, jotka roikkuivat napanuoristaan olohuoneen katosta. Havahduin siihen, että eräs vauva itki lujaa ja ymmärsin hänen olevan kuollut. Yhtäkkiä olinkin Näkijä-sarjan Allison DuBois ja selvittelin mieheni kanssa tuon pienen vauvan kuolemaa ja löytyihän se syyllinenkin, nimittäin pienen vauvan noin viisivuotias isoveli. Unessa vauvan itku tuntui niin vahvana, että heräsin paniikissa kolmen aikaan yöllä aivan karseaan oloon eikä uni tullut tuntiin. Minä ymmärsin kyllä unestani tuon talon suojelemistarpeen, mutta vauvoja ja ”tappajaveljeä” en, sillä lähipiirissäni ei ole yhtään samanikäisiä lapsia ja unessa nähdyt lapsetkin olivat täysin tuntemattomia. Kamalan unen lisäksi nukuin muutoinkin eräänlaisessa hälytystilassa koko yön, joten nyt ei paljoa naurata.
Tämä oma riittämättömyyden tunne siitä etten voi suojella tarpeeksi rakkaita läheisiäni on välillä rankkaa. Minä en ihan oikeasti tiedä mitä voisin tehdä omalle pääkopalleni sillä ei minun fysiikkani kestä tällaista huolehtimista. Päivällä voin jotenkin hallita mieltäni, mutta öihin minä en voi vaikuttaa yhtään -kait.
Löytyykö kohtalotovereita? Onko kellään vinkkejä öiseen mielenhallintaan vai onko niin, että se on vain yritettävä lopettaa huolehtiminen vaikkei siihen ilmiselvästikään pysty?