Jo oli taas tällä pikkuprinsessalla kestämistä, kun näimme rantaretkemme ensimmäisen kulkuvälineen odottamassa retkiseuruettamme laivan vieressä. Olin etukäteen kuvitellut pääseväni nauttimaan tasokkaasta katamaraanista, juuri sellaisesta jonka keulassa voi ottaa aurinkoa samppanjaa siemaillen pikkurilli pystyssä. Juu, eihän se meidän katamaraani ollut sellaista nähnytkään.
Ensimmäinen ajatukseni tuohon metallikasaan astuessani oli vain selvitä hengissä ja kuivana merimatkasta, mutta rauhoitin itseni sillä tiedolla, ettei laivayhtiö varmasti ottaisi riskiä pistämällä pahaa aavistamattomat matkustajansa merikelpoisuutensa menettäneelle katamaraanille. Niin että siellä me ihmiset sitten istuimme kiltisti lautan puupenkeillä ja pidimme tiukasti pelastusliivit päällä. Olisihan sitä voinut rauhoittaa olotilaansa ilmaisilla alkoholidrinkeillä, mutta muovimukista tarjottu, mistä lie kaadettu olut tai drinkki ei innostanut kovinkaan monia.
Siinä vaiheessa kun lautan henkilökunta pisti tanssien Macarenan tahtiin ja pyysi mukaansa, päädyimme miehen kanssa olemaan niitä tyypillisiä suomalaisia, jotka eivät tanssi selvin päin tyhjällä tanssilattialla. Muutamat retkiseurueemme jäsenet intoutuivat kuitenkin ja mieleeni tuli se tyypillinen suomalainen alkuillan ravintola, jossa muutamat parhaiten ilojuomaa nauttineet intoutuvat ottamaan tanssilattian haltuun. Myötähäpeää tuntien katselimme moista menoa sen tovin, mitä lautamatkamme kesti.
Saavuimme Isla De la Piedran puolelle ja siellä meitä odotti traktori peräkärryn kanssa. Nousimme kyytiin ja aloitimme matkan pitkin hiekkaisia pikkuteitä kohti rantaa. Olisin niin halunnut ottaa kuvia ränsistyneistä rakennuksista, mutta ne olivat sen verran avoimia oikeiden ihmisten koteja, että jätin ottamatta kuvat.
Isla De La Piedran pitkä ranta ja sen äärellä olevat ravintolat ovat paikallisten kaupunkilaisten suosiossa viikonloppuisin ja sesonkiaikoina, mutta muutoin ranta on hyvin rauhallinen, autiokin. Niin myös meillä, sillä ryhmämme sai olla ihan yksinään rannalla lähes koko päivän. Ainoa häiriö rannalla oli oikeastaan ahkerat kaupustelijat, jotka yrittivät myydä kaiken maailman krääsää. Retkeemme kuului mahdollisuus joko ratsastaa hevosella tai matkustaa hevosen vetämällä kärryllä, mutta me keskityimme miehen kanssa auringonottoon. Open bar piti huolen siitä, että nesteytys pysyi kohillaan koko päivän ja kuuluipa epämääräinen lounaskin retken hintaan.
Kolme sanaa päivästämme Mazatlánissa Macarenasta ja epäilyttävästä katamaraanista huolimatta: Hyvän pössiksen päivä. Mikäs siinä oli katsellessa laivan lähtöä satamasta omalta parvekkeeltamme, kun butler oli tuonut jälleen herkkuja meille.
Se oli sitten siinä. Mazatlán oli taputeltu ja seuraavana päivänä olisi vuorossa viimeinen kohteemme, Lemmenlaiva-sarjastakin tuttu Puerto Vallarta. Liekö lempisarjallani ollut syytä sille, että nimenomaan Puerto Vallarta tuntui kaikkein eniten sydäntäni lämmittävältä kohteelta, jo ennen siellä käymistä.
Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee. Niin juu, ja aivan tavismenoa löytyy Snapchatistä nimimerkillä Kthetraveller. Omalla vastuulla sitten.