Anteeksi nyt taasen. Tämä viikko ei ole ollut todellakaan mikään perusviikko minulle koska me olemme tulleet ja menneet joka suuntaan. Joskus tietättekö tekee kaikkea niin paljon, että loppujen lopuksi ei jopa seuraavana päivänä muista mitä oli edellisenä päivänä tehnyt. Nyt tuo tilanne on ollut minulla.
Tämä mennyt viikko on ollut täynnä aikatauluja, kelloanaikoja ja jopa töissä pienen pientä sälää, joka on pitänyt siitä huolen ettei ole pystynyt tekemään niitä isoja ja keskittymistä vaativia asioita. Sama on koskenut myös kotielämää, joten blogille ei ole ollut yhtikäs aikaa. Ainahan minä yritin ruveta kirjoittelemaan mutta ei siitä tullut mitään. Tämä kaikki on saanutkin minut hieman kireäksi ja tietyt elämäänsä kyllästyneet, itseään muita parempana pitävät ihmiset ovat kyllä saaneet minulta palautetta tällä viikolla aika hanakasti. Hyi minua, asiallinen olen kyllä palautteeni kanssa ollut mutta se tunne kun voi palauttaa toisen ihmisen takaisin maan pinnalle ja huomaamaan oman virheensä on kyllä maailman paras tunne.
Olen väsynyt, myönnän sen. Terveellisen ruoan sijaan tekisi suunnattomasti mieli mässyttää herkkuja kaksin käsin. Annoin miehellenin käskyn tuoda hedelmiä ison kasan karkkien sijaan ja hän kyllä teki töitä käskettyä mutta mukana tuli myös Fazerin Sinisen mansikka-suklaa ja sipsipussi. Tänä iltana saankin taistella toden teolla yltiöpäistä mässytystä vastaan, sillä minä en vaan siedä sitä morkkista seuraavana aamuna.
Selkä on kipeä, paikkoja kolottaa ja pääkopassa ei liiku mitään. Siitä on minun elämäni nyt tehty. Takaraivossa kummittelee kellonajat, ne kellonajat jotka on määrätty eri tekemisille. Huomenna on startattava kello 12.00 paikkaan X ja tehtävä paljon asioita. Se lista tehtävistä asioista on kuulkaattes oikeasti sen pituinen, ettei yksi A4 riitä. Onko tämä ihmisen elämää? Ei.
Olenko minä hirveän itsekäs jos haluaisin joskus vain olla jonkin aikaa? Hermostun siitä että jokainen päivä koostuu kellonajoista (tee sitä kello x, ja tuota kello y ja kuulkaas niitä aakkosia voisin tähän sulkeiden väliin lykätä ison kasan). Tuntuu siltä että olen huono ihminen kun en ole superihminen ja se lisää tätä sisäisen ketutuksen määrää. Että tämmöttii täällä tällä kertaa.
Minä yritän nyt rauhoittua tähän iltaan, nauttia siitä että voin ihan vain olla kello 19.00 saakka jos hyvin käy.
Oikein hyvää lauantaita ja viikonloppua rakkaat lukijat.