Kröhöm. Minen nyt oikein tiedä miten päin olisin. Nämä viimeisimmät päivät ovat olleet kyllä aikamoisia kun emme ole kerenneet miehen kanssa paljoa istumaan paikoillamme. Meillä on ollut pikkuinen kodin tuunaamisprojekti päällä tässä ja oli kyllä upeaa että appivanhemmat olivat meillä kylässä. Heistä kun oli suuri apu tuossa tuunausprojektissa jossa yläkerran wc/kylpyhuone pistettiin kalusteiltaan uusiksi ja kaikki väliovet vaihdettiin uusiin. On se kyllä hienoa että nättiä saa halvallakin, sillä kylppärikalusteissa hovihankkijana toimi Ikea ja väliovissa Bauhaus.
Ihan ok vaihtoehto perusoville, kappalehinta näille 49 eur.
Kolmas hovihankkijamme olikin sitten sellainen joka sai tämän naisen hiukkasen lämpiämään eilen osittain heistä ja osittain meistä johtuvista syistä. Ostimme nimittäin vanhojen energiasyöppöjen kodinkoneiden tilalle uudet ja otimme niille myös asennuspalvelun. Gigantin piti tuoda meille eilen koneet kello 16-21 välisenä aikana ja pikkuisenhan me miehen kanssa aloimme epäillä tuota aikaa koska meidän perheessä mikään ei mene uusien hankintojen kanssa kuin Strömsössä. Arvon asennusmiehet sitten soittivatkin meille n. klo 20.15 ja ilmoittivat tulevansa kello 21.30-22 välillä. Olimme siivonneet niska limassa kaikkea sitä ”kivaa” jota oli tullut vastaan kun olimme irrotelleet kodinkoneita paikoiltaan ja availleet roskiskaapin taustoja. Koko alakerta oli myllätyn näköinen kun tavaroita oli jouduttu purkamaan ja siirtämään, ja vajaiden syöminkien sekä lyhyiden yöunien takia minä meinasin nukahtaa seisaalleni. Olisi ollut niin mahtavaa mennä suihkuun ja kömpiä vällyjen väliin mutta enhän minä voinut sillä takaraivossa kolkutti suuri epäilys asennusprojektiongelmista.
Kyllähän asennusmiehet tulivat sitten onneksi kello 21.30 jälkeen. Siitä vaan lamps kengillä sisään ja kärryn kanssa humps. Ymmärrän tuon asian eikä siihen voi vaikuttaa, mutta kun ulkona satoi vettä kaatamalla ja kärryillä/jaloilla oli koukattu nurmikon kautta oli lattia kuraa täynnä. Tottahan toki minä olin siivonnut juuri edellisenä iltana kaiken kauniiksi joten turhaan senkin tein. Lapset olivat valveilla kun uni ei tullut silmään innostuksen takia ja vaikka olivatkin kiltisti ja suloisia, mielestäni tuollainen myöhäinen asennusaika ei vain ollut kovin miellyttävä silloin kun lapset olisivat tarvinneet unta. Siinä sitten odottelimme asennusten valmistumista, uuniakin alettiin alkukäryttämään mukavasti ja kun jääkaappipakastimen vuoro tuli ilmoittivat herrat vain ettei se kuulunut enää heidän hommiin.
Me olimme väsyneitä ja hölmistyneitä, olimme sitä mieltä että tilasimme kaikkiin asennuksen mutta emme viitsineet siinä vaiheessa kyseenalaistaa koko juttua sillä olimme niin poikki. Herrat lähtivät, me jäimme sontaisen kämpän keskelle ja kun päätin pikaisen pyyhinnän jälkeen ruveta imuroimaan heiniä sanoi imurimme työsuhteensa irti juuri silloin. Mitäpäs tuosta, siirsin imurin syrjään ja rupesimme miehen kanssa purkamaan jääkaappipakastinta paketista. Työnsimme tyytyväisenä jääkaapin koloonsa, työnsimme ja työnsimme ja töks. Töks tosiaan, jääkaappi vielä ulkona ja jo takaseinässä kiinni. Meillä alkoi tosiaan keittää miehen kanssa. Eikun nettiin lukemaan miten syvä jääkaappi sitä tulikaan ostettua ja olihan siinä komiasti mittaa keittiön kalustekaapin syvyyteen verrattuna. Olimme tuijottaneet kovasti korkeus ja leveys-mittoja mutta jotenkin tuon syvyysmitan tarkempi tutkinta oli unohtunut. Uuden kodinkoneemme syvyys oli kyllä ihan hyvä, mutta kun siihen lisättiin hervoton ovi ja takana oleva ilmatila, oli tuloksena suoranainen näkyhirviö.
Niinpä päädyimme yön tunteina vertailemaan kaappien syvyyksiä ja tulos oli masentava. Vanha kodinkoneemme oli tosiaan jotain ihan muuta kuin nykyajan yhdistelmät, joten entisen kokoisia kylmälaitteita ei vain tunnu enää olevan. Muutaman sentin me olisimme ehkä voittaneet vaihtamalla kodinkoneen johonkin toiseen, mutta olisimme joutuneet tekemään suuriakin kompromisseja merkissä ja ulkonäössä joten nyt me joudumme elämään tuon näkyhirviön kanssa. Ehkä siihen näkyyn vielä tottuu, mutta keittiömme ei kyllä näytä koskaan yhtä sulavalinjaiselle.
Eipä se keittiömme kyllä muutenkaan näytä nyt sulavalinjaiselle. Säästääksemme muutamia kymppejä (Senttikin se on miljoonan alku) päätimme hoitaa vanhojen kodinkoneiden viennin itse. Niille on jo loppusijoituspaikat tiedossa, mutta tällä hetkellä ne möllöttävät keskellä keittiötä. Tänään olisi tarkoitus rahdata ne ulos kämpästä ja minä, 43 kiloinen 158 senttinen narukäsi olen ahkerana mukana siirtoprojektissa. Kärryjä ei ole, joten ihan hartiavoimin varmaankin hoidamme lieden, astianpesukoneen ja jääkaappipakastimen rahtaamiseen peräkärryyn.
Hip ja hei, sanon minä. Tästä tulee hauskaa.
Niin juu ja koordinaatio on pikkuisen hukassa. Yöunta 4,5 tuntia tuon eilisen takia ja minä en kyllä kykene mihinkään loogiseen ajatteluun saatikka sujuvaan liikkumiseen tällä hetkellä. Seuraava päivitykseni tullee sairasvuoteelta.
Tuo etunäyttö ja jääkaapin sisus pelasti palauttamiselta, mutta piipitys otti siihen malliin pannuun eilen kaiken sen ähkimisen jälkeen että otimme piuhan irti seinästä.
Oikein hyvää maanantaita. Eikun tiistaita, rakkaat lukijat.