Kesä tuli ja meni ja siitä se sitten tämänkin perheen lasten koulu-ura lähti käyntiin tällä viikolla. Muutama päivä sitten mä olin vakaasti päättänyt että tänä vuonna mä teen arjestani entistä helpomman, mutta mulla on mennyt luotto omaan osaamiseen arkeni muuttamisessa jo nyt. Me elettiin kesä kun kanat pellossa sillä oli aivan mahtavaa kun ei tarvinnut elää sitä vanhemman kouluarkea. Mua nimittäin ihan oikeasti riipii välillä kaikenmaailman myyjäiset, tapahtumat, Wilmat ja Frontterit sun muut tuplana. En mä tiedä olenko ainoa, mutta jos noi kouluun liittyvät asiat sais siirrettyä yhteen ohjelmaan (vaikkapa ”vanhanaikaisesti” Facebookiin), mä olisin enemmän kun tyytyväinen.
Anyway, esimakua kouluarkeen saatiin jo toissapäivänä kun alotettiin metsästämään tenaville ”The penaaleja”. Voi olla kuule vaikeaa varsinkin kun me oltiin ilmiselvästi auttamattoman myöhässä näiden asioiden kanssa. Ei tullut pieneen mieleenkään että pitäis hankkia uudet penaalit jos vanhat laukut kelpas, joten kolme kaupunkia piti käydä läpi metsästämässä niitä tiettyjä penaaleja. Niin juu, ja kolme penteleen päivää sekä wth 36 euroa niihin meni.
Mun teki mieli sanoa lapsille etten mä oikein ymmärrä miks penaalin pitää olla se tietty, mutta sitten tuli mieleen oma lapsuus. Oli kaksipuolisia salalokeroisia penaaleja tiimalasilla ja ilman, hajustekumeja joista mukamas sai haistelemalla aivosyövän ja sun muita härpäkkeitä joita vaan piti olla. Laukunkin oli oltava uus joka syksy, joten pikkasen haavi auki mä kattelin kun omat lapset ilmoitti ettei ne tartte uusia laukkuja. Kännyongelmaa ei onneksi tänä syksynä ole, sillä kytkyt pitää huolen vielä vuoden ajan puhelinmallin pysyvyydestä mutta auta armias kun ne kännyt tulee käyttöikänsä päähän. Kun mä olin pieni, vertailtiin sitä kenellä oli Reebokia, Adidasta jne. mutta nykyään jo ekaluokkalaiset kulkee uusin iPhone kourassa ja ihmettelee jos jollain on äitinsä vanha luuri.
En mä loppujen lopuks entisenä koulukiusattuna tiedä, onko helpompi olla pieni koululainen tänä päivänä vai sillon ennen. Se on niin pirskatin pienestä kiinni kuka joutuu silmätikuks ja kuka ei. Tän kamalan yhteiskunnan keskellä mä yritän kasvattaa lapsistani vahvoja kaiken maailman vastoinkäymisiin, enkä voi muuta kuin toivoa parasta että mä onnistun tehtävässäni hyvin. Koulukiusatun kohtaloa mä en halua kenellekään, sillä se ei ole mukava tunne kun miettii pienessä mielessään ”mikä mussa on vikana ja miksi noi inhoaa mua?”
Jottei tästä nyt tulis pelkkää puhinaa, liitän vain kamuni lähestyvän vierailun kunniaksi kuvan seuraavasta matkapostaukseni kohteesta. Onko arvauksia kaupungista?
