Juu, ei ole paljoa helpottanut duunissa hommat. Ihan samoilla mennään kun pari aikasempaakin viikkoa ja hedariahan tässä alkaa jo pukkaamaan. Jos jotain positiivista tästä tilanteesta pitää löytää, niin appiukko on tullut muualta päin Suomea meidän luokse viikoksi vahtimaan lapsia. Mä olen miehen kanssa saanut paiskia hommia ja kun ollaan tultu kotiin, on ruoka ollut valmiina ja keittiökin kondiksessa. Kun appiukko (ja töihin jäänyt anoppi) ovat vielä oikein mukavia, ei voi sanoa mitään muuta kun että me likey!
Ja jos yritän repästä ilon aiheita vielä lisää rankan duunin oheen, niin ylihuomenna tämä asunto hiljenee kun appiukko lähtee kotiinsa ja mies lasten kanssa mökille. Mä jään viikonlopuks yksin kotio koska maanantai ja tiistai on sikarankkaa duunia vielä. Pikkuinen kesäleskihetki siis tiedossa ja tää nainen aikoo ottaa kaiken ilon irti siitä. Perjantaina käymään hyvän työkaverin luona tyttöjen illassa ja loppu viikonloppu nukkuen, möllöttäen ja nauttien hyvää ja kevyttä evästä. Kauneushetkiä, ulkoilman haistelua ja sitä omaa luksusta. Voitte uskoa että toi on erittäin harvinaista tälle naiselle joten mä olen ansainnut joka minuutin siitä. Totuus lienee kuitenkin se, että mä hölmö tartun taas siivousvälineisiin ja vetelen kämppää ympäri koko effen viikonlopun. Monelle perheenäidille varmaan tuttu juttu.
Niin juu, ja tuo Tel Aviv skaba bloggaajille. Mä olen pohtinut ja pohtinut, kattellut kalenteria ja taas pohtinut. Alahuuli väpättäen on todettava että mun on vaan pakko jättäytyä taka-alalle siitä kisasta. En mä nyt voittoon usko, mutta ei mulla olis mitään mahiksia lähteä sille reissulle jos jostain kumman syystä voittaisin. Tel Aviv kiinnostaa kyllä kovasti varsinkin nyt kun Finski aloitti suorat lennot sinne, mutta matkaa seuraavalla viikolla olis tiedossa hiukkasen pidempi reissu. Se nääs nappasee lomapäiviä duunista ihan kiitettävästi ja tekee pienoisan loven budjettiin. Varausmaksu on jo maksettu ja nyt vaan pitämään peukkuja pystyssä että kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Mä olen näet aina se pahinta pelkäävä, joten yks sun toinenkin asia voi vielä mennä mönkään. Mutta jos ei mene, mm. Pompeiji ja viinitila kuuluu meikäläisen ohjelmistoon tänä syksynä.
Anyway, vaikka Tel Aviv-skaba jää nyt välistä on Tel Aviv lisätty meikäläisen bucket listille sillä sen verran mielenkiintoinen kohde se on. Israel -artikkeleja löytyy Rantapallon sivuilta (siitä vaan tutustumaan jos ette oo vielä lukenut) ja mun täytyy myöntää että tähän mennessä Auringon alla bloggaajalta on tullut ihan hyvä tarina skabaan. Toivon kaikille bloggaajille kovasti onnea kisaan ja jään odottamaan matkakuulumisia.