Se oli taas niitä oman rakkaan aviomieheni suuria elämänhaaveita, se että pääsisi joskus käymään Gibraltarilla. Majapaikastamme oli Gibraltarille hieman yli tunnin matka, joten mikäs sen näpsäkämpää kuin tehdä se haaveiltu keikka tällä reissulla. Pieni reissu sinne ja alkuillaksi kotiin. Vai? Kuinka väärässä kuulkaattes olimmekaan. Tämä on surkuhupaisa tarina siitä, kun muutama tyhmä turisti lähtee reissuun ja ainoa, mikä reissusta jäi mieleen on Seppo Rädyn kuuluisat sanat muunneltuna: Gibraltar on jaska maa (joskin tarkemmin sanottuna itsehallinnollinen alue).
Kannattaa jättää matkakohteen tutkiminen yhden henkilön harteille?
Koska kyseessä oli miehen haaveilema keikka, annoin hänelle täydet kädet tehdä reissustaan mieleisensä ja me kulkisimme kiltisti perässä. Mies tutki ennalta netistä paikat, jotka hän halusi nähdä, tutki parkkipaikat ja julkiset kulkuvälineetkin, joten kaikein piti olla hallinnassa. Miehen suunnitelmana oli siis ottaa bussi nro 3 läheltä lentokenttää, jolla huristelisimme koko Gibraltarin läpi Europa Pointille, tulisimme Gibraltarinvuoren juurella sijaitsevalle köysijunalle, kävisimme katsomassa vuorella apinoita ja visiteeraisimme tippukiviluolassa (St. Michael’s Cave). Siitä sitten kävellen Market Placelle ja bussilla takaisin rajalle. Minä en laittanut itse tikkua ristiinkään asiassa ja tutkinut nettiä siinä mukana. VIRHE.
Valitsimme matkapäiväksi sunnuntain, jolloin autoliikennettä oli vähemmän. Matka sujuikin oikein mieluisasti ja Gibraltarin rajan tuntumassa, Espanjan puolelta löytyi katettu parkki autollemme. Söimme pikku lounaan mäkkärissä Espanjan puolella, koska olimme kuulleet ruoan olevan surkeaa Gibraltarin puolella, joten ei muuta kuin matkaan täysin vatsoin. Tähän väliin on pakko sanoa: OIKEIN.
Kuopuksella oli pienoinen ”miks meidän pitää olla täällä” kriisi menossa, joten vaihdoimme lennosta suunnitelmaa. Mies osti liput Gibraltarinvuorelle Espanjan puolella sijaitsevasta Gibraltarinfo-kioskista ja se sisälsi meno-paluuliput köysijunalla vuorelle sekä shuttlekuljetukset kaikille. Katsoimme nopeasti seinältä hieman aikoja kuljetuksille, huomasimme viimeisen shuttlekuljetuksen kellonajan, saimme virkailijalta esitteenkin, johon oli piirretty oikein pysäkki, mihin bussi jättäisi. Juu, siihen paperiin virkailija tosiaan piirsi köysijunan viereen nuolet että tuosta ylös ja samalla sitten alas, bussipysäkin juureen. Helppoa kuin heinänteko. VIRHE.
Ei muuta kuin passi kouraan ja rajalle marssimaan. Autot matelivat vierestä ja me hymisimme tyytyväisyyttämme. Mitä sitä jonottelemaan autojen kanssa, kun homma sujuu helpommin ja nopeimmin kävellen. Shuttle odotti sovitusti rajan lähellä Gibraltarin puolella ja me matkasimme tyytyväisinä kohti kuuluisaa vuorta. Kaikki sujui kuin rasvattu, pääsimme lipuillamme köysijunan Fast Track-kaistaa, vaihdoimme lippupisteellä köysijunalippuihin ja saimme kaiken kukkuraksi WiFi-tunnukset, joilla piti päästä nettiin vuoren juurella ja vuorella. Ihan hyvä juttu, sillä kaikilla meillä oli kännykät, joissa oli mobiilidataesto ulkomailla. Mobiilidataesto: VIRHE.
Matka 412 metriä korkealle vuorelle ei kovin kauaa vienyt. Apinat eivät olleet mielestämme suloisia vaan röyhkeitä otuksia, joita lapset alkoivat loppuvaiheessa jopa pelkäämään tyhmien turistien (ei me tällä kertaa) takia. Turistit menivät lähelle apinoita laukkuinensa, syöttivät niitä kielloista huolimatta ja siitähän apinat innostuivat. Taisteluja, ihmisten päälle hyppimisiä ja ainakin yksi menetetty laukku ja itkevä iso mies. Viesti muille tyhmille turisteille: VIRHE.
Kyllähän WiFillä pärjää?
Sanotaanko vaan, että paikka oli oikea apinoiden planeetta ja olimme oikeastaan onnellisia, kun pääsimme alas köysiratahissillä. Lapset olivat poikki ja kärttyisiä, varsinkin kun Pokemoneja metsästävä esikoinen ei ollut saanut WiFiä toimimaan ollenkaan siihen mennessä. Jotenkin koomista, että WiFi alkoi toimimaan vasta bussipysäkillä kun odottelimme shuttlen paluukuljetusta kymmenen muun turistin kanssa. Odotimme ja odotimme. Muistelimme, ettei Gibraltarinfon kioskilla ollut mainintaa shuttlen liikkumisvälistä, mutta eihän meistä kukaan uskaltanut lähteä kävelemään. Eräs odottelijoista kävi selvittelemässä köysiradan tiskiltä milloin bussi tulisi ja sieltä ilmoitettiin, että viimeinen bussi tulisi 15.45. Se sama kellonaika, mitä mekin olimme kioskin seinästä aikoinaan lukeneet. Bussin odotusta oli ollut tuolloin jo tunti, ja se viimeinen tulisi kymmenen minuutin päästä. Ei muuta kuin odottamaan.
Aika meni umpeen ja odotimme vielä kymmenen muun kanssa klassiset kymmenen minuuttia että josko kumminkin. Ei tullut bussi, ei, ja tuossa vaiheessa havahduimme lukemaan esitettä tarkemmin. Jännä miten siinä mainittiin vain shuttlesta from FRONTIER to CABLE CAR ja see inside for details. Infolehtisen kääntö ja ei mitään ekstrainfoa. Puhelinnumero, joka toimi enää vajaat viisi minuuttia, mutta koska olimme jo kuulleet asiaa selvittäneeltä italialaiselta, että shuttlekuljetuksia hoiti toinen firma, rupesimme selvittämään heikon WiFin turvin shuttlefirman puhelinnumeroa, tuloksetta.
Ei auttanut kuin lähteä tarpomaan. Tiesimme, että lähipysäkiltä liikkui bussi numero 3 lentokentän lähelle, mutta koska meillä ei ollut paikallista valuuttaa ollenkaan, lähdimme metsästämään pankkiautomaattia joka löytyikin Main Streetin varrelta. Olimme nuutuneita, henkisesti lyötyjä ja nälkäisiä kun mies nosti 20 Gibraltarin puntaa. Vaivaisen, piirretyn kartan turvin arvelimme bussipysäkin sijaintia ja suuntasimme oikein eräälle pysäkille, josta ei liikkunut kuitenkaan toivomamme bussi numero 3. Nou hätä, bussi numero 9 meni reittikartan mukaan samaiselle pysäkille missä bussin 3 päättäri lentokentän lähellä oli, joten jäimme innoissamme odottamaan bussia 9. Bussi tuli pian, otti meidät sisään ja kuski rupesi kysymään meiltä, minne halusimme. Mies kertoi, jolloin bussikuski ilmoitti, ettei meidän kannattanut hypätä hänen bussiinsa, vaan kävellä hänen näyttämäänsä kohtaan ja mennä rappuset alas, jossa oli bussin nro 5 pysäkki. Me kiitimme ja lähdimme kävelemään oikealle pysäkille. VIRHE.
Suositeltu bussipysäkki oli pois käytöstä, koska koko paikka oli yhtä isoa rakennustyömaata. Siellä me tyhmät turistit seisoimme hölmönä ja kyselimme vieressä istuneilta ihmisiltä, tulisiko paikalle ollenkaan bussia. Ehkä tulisi, ehkä ei, sillä he olivat itsekin hieman epäileväisellä kannalla asiassa.
Poliisi pelastaa?
Voi mikä onni, kun paikalle kurvasi kierroksella ollut poliisiauto ja pysähtyi neuvomaan jotain jalankulkijaa. Me tietysti hyökkäsimme siihen paikalle ja kysyimme kohteliaasti, missä olisi bussipysäkki, jonka kautta kulkisi bussi rajalle. Poliisi neuvoi ja me kiitimme. Ei siinä muuta, mutta neuvoista ei ollut apua emmekä löytäneet pysäkkiä, joten tarvoimme epätoivoisina kohti miehen tietämää keskusaukiota, josta liikkuisi varmasti jotain busseja. Busseja ei näkynyt, mutta taksi pienellä taksi-kyltillä kyllä aukion laidalta löytyi. Siinä missä kotimaiset ja ulkomaiset taksit tunnistaa yleensä kaukaa katolla paistavasta taksi-kyltistä, Gibraltarilla auton kojelaudalle on läppäisty ikkunan lähelle tummanpuhuva lappu, jossa lukee taksi. Meille neuvottiin oikea taksi aukiolta ja hyppäsimme tyytyväisenä sisään kuultuamme hinnan, viisi Gibraltarin puntaa koko kööriltä rajalle.
Taksi oli juuri sellainen, joka herätti pienoista pelkoa tässä naisessa. Elämää nähnyt, tekonahkapenkkinen minivani, jonka siisteys oli samaa luokkaa kuin mitä kotoisat taksimme voivat ”parhaimmillaan” olla. Juuri sellaisia, jonka takia Kovanen on ainoa valintani nykyään taksikuljetuksille Suomessa.
Siinä vaiheessa, kun näin takapenkin vieressä omasta mielestäni verisen kädenjäljen, en voinut kuin vain rukoilla, ettei meitä ollut huijattu johonkin pimeään taksiin. Voitte uskoa, että olin hyvin helpottunut, kun rajalla ollut lentokenttä lähestyi ja taksikuski jätti meidät nätisti rajalle. Taisi olla miehenikin iloinen, kun antoi taksikuskille 100 % tipin.
Kävelimme uupuneina passintarkastukseen ja täytyy myöntää, että pienen hetken tunsin tarvetta tehdä paavit ja suudella maata To Spain-kyltin luona. Ei koskaan enää. Been there, done that mutta dear Gibraltar, yhden asian minä haluan sinulle sanoa: Ei jatkoon.
Me teimme tyhminä turisteina monen monta virhettä ja olisimme säästyneet monelta vastoinkäymiseltä, jos olisimme tutkineet asioita tarkemmin ennakkoon ja hoitaneet mobiilidataestot muulla tavalla. Se ei ole iso asia ottaa mobiilidataa pois manuaalisesti puhelimesta, joten saattaapi olla, että muutan ainakin omia liittymäni ehtoja kun palaan kotimaahan. Edellä kerrottu keikka opetti ja paljon.
Niin juu, ja mites se ruoka? Katolinen Espanja ja sunnuntai. Hiljaista oli, kaupat kiinni ja meillä kamala nälkä. Mäkkäri ei innostanut yhtään ja ravintolatkin kumisivat epäilyttävästi tyhjyyttään tai olivat kiinni, joten jouduimme metsästämään auki olevaa kauppaa. Onneksi sellainen löytyi vihdoin omilta kulmiltamme ja olimme iloisia. Minä metsästin yhdessä kaupassa 9 voltin patteria kuopuksen pelotteluhämähäkkiin ja mies kalapuikkoja toisessa kaupassa. Patteri löytyi ja kun myyjä veti viivakoodin kassakoneeseen, antoi se korkeamman hinnan tuotteelle. Huomautin asiasta periaatteestakin, ja siinä sitä sitten selviteltiin pieni tovi asiaa. Tulos: Seinässä vanha hinta, myyjä pahoitteli nolona ja sanoi, ettei hän voi asialle mitään kun hän on vain myyjä. Vilpittömästi pahoillaan hän oli, joten hymyilin, maksoin korkeamman hinnan lapsen takia ja marssin kaupasta ulos.
Sitten se tapahtui. Minä, hyvätapainen ja asiallinen nainen pamautin kunnon kirosanan lujalla äänellä kun astuimme kaupasta ulos. Pinna katkesi, kuppi kaatui totaalisesti, viimeinen naula napsahti arkkuun ja lapset katsoivat silmät pyöreinä. Oli siinä kuulkaattes isille kerrottavaa, kun mieheni tuli ulos kaupasta.
Että nuin. Minen jaksa neuvoa teitä rakkaat lukijat sen suhteen, mitä kannattaa muistaa Gibraltarille mennessä. Lukekaa postaukseni pieteetillä ja välttäkää tekemästä niitä virheitä mitä me teimme.
Hyvää ja nautinnollista matkaa Gibraltarille!
P.S.: Gibraltarilla oli suurimmaksi osaksi pilvistä, joten jaksoimme fyysisesti hyvin pitkän ja epäonnistuneen päivän. Jotenkin surkuhupaisaa, että aurinko alkoi paistaa heti, kun astuimme Espanjan puolelle. Miten sattuikin.
Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee. Niin juu, ja aivan tavismenoa löytyy Snapchatistä nimimerkillä Kthetraveller. Omalla vastuulla sitten.
Comments
12 vastausta artikkeliin “Gibraltar: Ei tyhmille turisteille”
Voi ei! 😀 Kuulostaa siltä, että tulet vastedes suosittelemaan Gibraltaria kaikille! Oikein sellainen rentouttavan lomapäivän perikuva tuo teidän reissunne. Mutta hei, sitä sanotaan, että virheistä oppii. Et varmaan enää jätä miehen vastuulle mitään näin vaativaa kuin yhden matkapäivän suunnittelu. 😉 Noista apinoista olen kyllä kuullut ihan joka paikasta, jossa vaan puolella lauseellakaan mainitaan Gibraltar. Niiden on pakko olla ihan kamalia.
Hahhah, mieheni on suunnitellut itse asiassa 90% matkoistamme, mutta ne on ollut aina aikuisten matkoja. Minun olisi varmaan pitänyt osallistua hieman suunnitteluun äitinä, sillä tunnen lapset vielä hieman äidillisesti paremmin. Homma lähti lapasesta kun meiltä puuttui vara-suunnitelma ja improvisoimme. No, nyt tiedämme. Ja juu, ne apinat oli tosiaan kamalia.
Ei mitään ongelmia koskaan ollut.
Kaikki toiminut.
Hei Kauko, kyllä meilläkin olisi varmaan toiminut kaikki, jos olisimme hoitaneet etukäteistutkimisen paremmin ja nettiasia olisi ollut kunnossa. Teimme siis tyhmien turistien mokia, ja siksi kyseinen blogipostaus.
P.S. Toinen kommenttisi oli sellaista siansaksaa, että en julkaissut sitä turhaan.
Ajoimme marraskuussa 2016 Torremolinoksesta Gibraltariin ja jätimme auton parkkiin Espanjan puolelle. Otimme heti brittipuolelta pikkubussin (30 EUR/henkilö), jolla saimme täydellisen kiertoajelun rockille. Opas oli tosi mainio ja asioista tietävä. Apinat olivat ystävällisiä, vaikka niillä oli tapana hypätä niskaan kuvausta varten. Sieltä oli viety useita aggressiivisia yksilöitä Afrikkaan, joka selittää sen, että kokemuksemme otuksista oli tosi mainio. Eikä mitään mäkkäriä vaan fish and chipsit, oli huippuhyvää ja alea päälle. Koko nelihenkinen paljonkin matkustanut ryhmämme koki päivän huippukivaksi – suosittelen. Mutta älkää lähtekö ajamaan itse mäen päälle, se käy nimittäin sydämen päälle. Auton levyinen tie, ei kaidetta ja pari sataa metriä pystysuoraa pudotusta, huh!
Kiitos Tipitii neuvoista. Me teimme tosiaan monta virhettä reissumme aikana ja olisimme selvinneet helpommalla, jos olisimme googlettaneet ja selvittäneet eri vaihtoehtoja ennen matkaa. Teillä oli onnistunut matka, kiva kuulla! Niin juu, ja kiitti kommentista.
Me ajoimme vuorelle omalla autolla apinoita katsomaan. Vastaantuleva taxikuski alkoi huutaa tykkienglannilla jotain möngerrystä joten sanoin english please. Siitä tämä herrasmies vasta hermostui. Emme kuulemma saisi ajaa vuoriteillä ilman lupaa. Mitään kieltoja siellä ei kuitenkaan ole. Siellä oli vain englannin kilpisiä paikallisten autoja ja takseja. No olimme jo ylhäällä ja pidin ajamisesta ahtailla kaduilla. Teissu meni hyvin. Lentoaseman kioskista ostimme muutaman kartongim tupakkia neljäsosa hinnalla suomen hinnasta. Muuta ihmeellistä kum ajoimme vuokta autolla… espanjassa ei noudateta nopeusrajoituksia ja ajovalot on päivällä käytossä vain tunneleissa.
Ohhoh, uusi tieto tuo, ettei vuoriteillä saisi ulkopuoliset/ulkomaiset ajaa. Me tosin jätimme sen automme Espanjan puolelle, joten ei tullut törmättyä myöskään tuohon kieltoon. Espanjassa tosiaan tuo ajokulttuuri on hieman erilainen kun täällä, mutta aika hyvin siellä onneksi auton kanssa suomalainenkin pärjää. Kiitos kommentista Kari!
Jessus, mitä metsäläisiä taas lähtenyt matkalle.
Muutama yksinkertainen asia olisi ollut paikallaan.
– Kartta, siis se printtiversio jota jaetaan paikanpäällä
– kartanlukutaito (ei kaipaa kännykkää)
– lenkkarit
– reppu juomia ja vaikka kameraa varten
– englanninkielen taito (joka toimii sekä Espanjan että Gibraltarin puolella)
– unohtaa ne mäkkärit, te olette tutustumassa maailmaan.
No hupsistaheijaa, sieltähän tuli semmoista kommenttia, ettei tosikaan.
– tietynlainen kartta oli matkassa, muttei se näyttänyt bussipysäkeitä ja varsinkaan kertonut, mitkä ovat poissa käytöstä. Meillä ei ollut tarkoitus käydä muuta kuin vuorella hieman katselemassa maisemia ja kenties kävellä siinä juurella, mutta myöskin liikkua bussilla vuorelle ja sieltä takaisin. Ei sitten onnistunut.
– Kartanlukutaitoa on. Usko minua, mutta kännystä (ja sen netistä) saa sellaisia tietoja joita ei kartassa näy/lue.
– Lenkkarit/hyvät kengät. Ei kyllä tullut mieleen lähteä korkkarit jalassa reissuunn. Hyvät kengät siis oli matkassa.
– reppu juomia ja vaikka kameraa varten. No kappas. Kameralla nuo blogin kuvat on otettu ja vettäkin oli kiitettävästi matkassa.
– englannin kielen taitoa löytyy kiitettävästi, Voit tarkistaa vaikka moisen yhtä Youtube videotani katsomalla. Pyydä linkki, jos on tarpeen.
– Mäkkäri pelastaa välillä tässä perheessä, kun ollaan lasten kanssa liikkeellä. Se meille suotakoon. Ja joissakin maissa se ruoka ei vaan kerrassaan nappaa sitten yhtään. Se mielipide suotakoon myös meille.
Oikein mukavia matkoja sinulle JL. Nauttikaamme (ja kärsikäämme) me jokainen omannäköisistä matkoista. Mahtavaa, että mahdollisuus liikkumiseen maamme rajojen ulkopuolelle on.
Törmäsin tähän sinun blogiisi ihan sattumalta kun rupesin googlettelemaan covid-faktaa Gibraltarilta. Aion matkustaa sinne toistamiseen nyt joulukuussa 2021. Tykästyin näet paikkaan vierailtuani siellä vaimoni kanssa 2016, siis samana vuonna kuin tekin. Vuokrasimme Opel Astran Fuengirolasta ja ajelimme Marbellan ja Esteponan pientä rantatietä Gibraltarille ja ns. rajamuodollisuuksien jälkeen suoraan Gibraltarille ja löysimmekin parkkipaikan sataman läheisyydestä vain n. 200 metriä kaapelivaunun lähtöpaikalta. Tunnelmahan siellä oli kuin Pikku Britanniassa punaisine puhelinkopeineen, Paitsi että englanninkieltä ei juuri kuulunut vaan lähes kaikki puhuvat espanjaa. Tosin ravintolassa tarjoilija osasi englantia vaikka Fish and Chipsit ja oluet ja Cola ymmärretäänkin monilla kielillä oikein. Ainoaksi probleemaksi totesin kolikkojen puutteen parkkimittariin, koska eurovaluuttaa ne eivät hyväksyneet. Vaimo kävikin pankissa vaihtamassa muutaman euron pennyiksi sillä aikaa kun vahdin autolla että lappuliisa ei tule sakottamaan; lieneekö niitä edes tässä ”kreivikunnassa”?!
Mahtva paikkam etenkin se Rock. Nyt olen tässä täyttelemässä maahantulokaavaketta rokotustodistusten kera. Lähipäivinä lennän Malagaan ja aion kyllä taas pistäytyä Rockilla ja moikkaamassa myös kädellisiä sukulaisiamme siellä ylhäällä. Banaanikassien kantamisen jätän kyllä tyhmille brittituristeille, sillä näin edellisellä keralla mitä siitä seurasi; ei mitään hyvää! Apinoiden tappeluita muutamasta banaanista ja kauhua brittirouvan kasvoilla, joka joutui rökityksen kohteeksi. Siellähän oli englannin kielelinen kyltti, mistä lukutaitoinen ymmärtää että apinoiden ruokkimisesta seuraa 3000 punnan sakko. Kiireellä Gibraltarille ei kannata lähteä, vaan viettää siellä kokonainen päivä. Omalla autolla sinne menemiselle ei ole mitään esteitä kun vain noudattaa liikennesääntöjä.
Kiitos JuhanaW kommentista. Gibraltarille tosiaan ehkäpä meidän pitäisi antaa toinen mahdollisuus, mutta sen verran villiä touhua siellä Rockilla olu, etten itse menisi sinne enää toistamiseen. On se muuten jännä, miten ihmiset ei tosiaan ymmärrä tekstistä huolimatta sitä, ettei sitä ruokaa kannata apinoiden lähelle viedä (saatikka paljoa laukkuja heilitella apiniden edessä). OIkein hyvää matkaa Girbraltarille Juhana!