Neljännen päivän aamu valkeni kauniina ja kuumana, mikä oli todella hyvä juttu sillä majapaikkamme isäntä oli päättänyt viedä meidät veneajelulle. Nautimme kiireettömän aamiaisen ulkona ja valmistauduimme päivän veneretkeen. 600 asukkaan Lüscherz näytti viehättävältä pikku kylältä, joten harmittaa ettemme ehtineet nähdä sitä enempää matkallamme venesatamaan.
Vesiaktiviteetteihimme kuului veneajelun lisäksi pienoinen kumilautta-ajelu. Itse kieltäydyin kohteliaasti kyseisestä aktiviteetista vedoten päässäni olleisiin piilareihin. D suostui kokeilemaan vehjettä hieman aikaa, mutta mieheni veteli vesillä minkä kerkesi ja oikein odotti hetkeä jolloin hänet heitettäisiin lautalta veteen. Komeita pomppuja mies tekikin mutta minä katselin kauhun vallassa leppäkeihäänä lentävää miestäni ja pohdin jo matkan pituutta lähimpään terveyskeskukseen.
Kunnon vesileikkien jälkeen ankkuroiduimme lähemmäs rantaa ja ihan vain nautimme kirkkaasta vedestä ja auringosta. Uimme, lekottelimme lautalla ja söimme pikkueväksiä veneellä. Kuumuus alkoi kuitenkin käydä kunnon päälle, joten isäntämme ajelutti meitä vielä Biel-järvellä. Maisemat oli tosi kauniita ja yllätykseksi kuulimme että järvi oli ranskankielisen ja saksankielisen alueen rajalla.
Alla olevat kuvat ovat ranskankielistä aluetta. Me asustelimme saksankielisellä puolella.
Miellyttävän päivän jälkeen vietimme iltaa pihalla grillaten, syöden ja keskustellen. Tarkoituksemme oli tehdä pieni iltakävely, mutta kunnon sadekuuro ja pienoinen ukkonen sotki suunnitelmamme. Päädyimmekin sen sijaan pelaamaan korttia, ja mieheni keksi opettaa Lupaus-korttipelin D:lle sekä hänen sveitsiläiselle ystävälleen. Säälistä annoimme miehen kanssa tasoitusta ulkomaisille ystävillemme siten että he saivat pelata yhdessä meitä vastaan, mutta aika surkea tulos siitä tuli. Yhdessä nämä keltanokat nimittäin päihittivät meidät suomalaiset peliammattilaiset ja niinpä me menimme tappion hävinneinä miehen kanssa nukkumaan.
Karvaasta tappiosta huolimatta päivä oli ollut ihanan leppoisa ja nautinnollinen, ja lisäksi olimme miehen kanssa saaneet uuden ystävän Sveitsistä. Kyllä me kaikki jaksoimme ihmetellä sitä miten me olimme päätyneet tänne saakka ihan vain sen takia, että joskus 20 vuotta sitten olin avannut suuni Varkauden silloisen menomestan naisten vessassa. Jännä miten kohtalo kuljettaa.