Alppireissu Day 3: I live in a studio, you can sleep here!

Päivä numero kolme oli jännä meille kaikille. D oli nimittäin järjestänyt seuraavien kolmen yön majoitukset omasta takaa Sveitsissä asuvan mieskaverinsa luokse. Minä ja mieheni emme olleet oikein innostuneita ideasta, varsinkin kun tämä D:n mieskaveri oli kertonut asuvansa 50 neliön yksiössä poikansa kanssa. Sinne luokseen hän oli sitten meidät kaikki kutsunut ja oli vahvasti sitä mieltä että me kaikki mahtuisimme sinne. Hieman ihmeissäni minä olin tästä D:n mieskaverista joten intouduin kyselemään tapaamisen taustoja. Herra oli kuulemma sitten ollut yhden illan tuttavuus jonka D oli tavannut Bernissä jossain yökerhossa useampi vuosi sitten. Paljoakaan he eivät olleet viestitelleet aiemmin, mutta kun mies oli pyytänyt D:tä käymään Sveitsissä niin loppu onkin historiaa. D ilmoitti tuovansa meidät mukanaan, kysyi majapaikkaa ja ilmoitti että voisimme nukkua mieskaverin luona kolme yötä. ”Yes, minä asun 50 neliön yksiössä poikani kanssa, ex-vaimoni asuu samassa talossa toisessa asunnossa. Kyllä voitte nukkua luonani, tervetuloa”. Huoh. Tuollainen ei vain ole minun taikka mieheni juttu ollenkaan, piste. Hotelli siinsi silmissä joten sovimme D:n kanssa että yöpyisimme korkeintaan kaksi yötä mieskaverin luona ja jos olo olisi vaivautunut, nukkuisimme vain yhden yön mieskaverin mieliksi.

Päivä alkoi tylsän sateisena mutta kirkastui pikkuhiljaa edetessämme matkalla. Maastokin alkoi pienesti kohoamaan mikä sai meikäläisen puristamaan penkkiä melko ahkeraan. Mutkittelevat tiet ja pakollinen jarrujen pumppaus alamäessä sai minut uskomaan että mutkassa vauhti olisi vielä niin suuri että me kaikki päätyisimme autuaammille maille.

Kiemuraisista teistä ja pienestä pelkopaniikista huolimatta maisemat olivat ajoittain aivan mielettömiä. Kaiken kukkuraksi järvien värit ihastuttivat meitä sen verran, että välillä oli ihan pysähdyttävä ottamaan kuvia. Vuoristoilma oli raikasta ja kaikki ihmiset todella ystävällisiä, sen huomasimme myös silloin kun tutustuimme rannalla onkivaan vanhaan mieshenkilöön. Hiukkasen aikaa hän seurasi ihasteluamme ja neuvoi meille paremman paikan katsella järveä. Siinä me turisimme miehen kanssa jonkin aikaa, kunnes jatkoimme matkaa sille paikalle jossa tätä kaunista Lungern-järveä pystyi ihailemaan korkeammalta.

Mahtavan väristä vettä!

Ja onnesta mykkyränä oleva bloggaaja.

Lungern-järvi

Ennen yöpymispaikkaamme poikkesimme must see-listallamme olleessa St. Beatus-Höhlen-tippukiviluolassa, joka sijaitsi sopivasti matkan varrella. Jo tuhansia vuosia sitten asumuksena käytetty luola sijaitsi todella kauniilla paikalla ja yhteensä kahden kilometrin kävely oli ikimuistoinen. Teen tippukiviluolasta vielä erillisen postauksen myöhemmin.

Koska me kaikki olimme hieman jännittyneitä ja D ehkä kaikkein eniten, emme pitäneet kiirettä matkallamme D:n mieskaverin luokse. Vanhojen muistojen kunniaksi D halusi piipahtaa Bernissä ja näyttää meille hieman kaupunkia. Bern oli kallis, keskusta tupaten täynnä turisteja ja tunnelma sen verran ahdistava, että piipahdus kaupungissa kuihtui vajaan tunnin mittaiseksi.

D oli viestittänyt mieskaverilleen että tulisimme illalla noin kuuden maissa. Pohdimme oman aikamme sitä söisimmekö matkalla vai emme, sillä nälkä alkoi kurnia vatsoissa. Kellonaika oli juuri sitä, että D:n mieskaveri olisi ehkä järjestänyt meille jotain ruokaa. Mutta mitäs jos ei? Menisimme sinne vatsat kurnien ja rupeaisimme syömään jääkaappia tyhjäksi kun Sveitsi oli niin hassu maa ja kaikki kaupat menivät niin aikaisin kiinni? Päätimme turvautua varmuudelta ateriointiin ennen majapaikkaamme menoa ja koska meillä ei ollut paljoa tietoa ravintoloista kylässä jossa majapaikkamme sijaitsi, päädyimme ravintolaan jota toisen sulkeutuvan ravintolan pitäjä suositteli meille. Hip hei, kyselemään ruokaa ja eikun istumaan.

Sen minä sanon teille että me turistit olimme aikamoinen nähtävyys siellä ravintolassa, kun muina asiakkaina oli vain yksi pariskunta. Siinä me, mies ja kaksi naista, kyselimme paikallisen ruoan perään ja arvoimme minkä kerkesimme. Ruokalistat eivät olleet englanniksi, joten tarjoilija suositteli meille ruokia ja tilasimme yhtä sun toista. Aivan superhienolta ravintolan terassi ei näyttänyt, mutta kun pöytäämme ruvettiin asettelemaan hienoja aterimia ja kaikki oli niin kaunista, rupesin pikkuisen pohtimaan ravintolan hintoja kun tiesin Sveitsin hintatason.

Ennen ruokailua päätin käydä ravintolan naistenhuoneessa ja silloin nielaisin ja lujaa.

Olisi varmaan kannattanut kysellä ruoka-annosten hintojen perään, kun kerran naistenhuonekin on Versace-kaakelein sisustettu.

Pikkuvinkki: kannattaa katsoa menun hintoja ensin ennen kuin astuu ovesta sisään. Turisteille voidaan tosiaan läppästä mikä tahansa hinta ruokailulle. Jos ruokalistaa ei ole englanniksi, yritä edes saada tarjoilija näyttämään menua jotta ravintolan hintataso selviää. 

Meillä kävi tuuri, sillä ateriakokonaisuus oli onneksi vain Suomen hintatasoa näin pienessä kylässä. Kolme alkuruokaa, kolme pääruokaa sekä kaksi pulloa vettä kustansi meille n. 125 euroa ja oli hintansa väärti. Ravintola on ehdottomasti suosittelujeni kohde, joten teen erillisen ja laajemman postauksen siitä myöhemmin.

Vatsat täysinä kurvasimme muutaman sadan metrin päässä sijaitsevaan majapaikkaamme jännittyneinä. TomTom ilmoitti saapuneemme perille ja käänsimme katseet jyhkeään, kolmikerroksiseen omakotitaloon. Piha oli kuin suoraan sistustuslehdestä ja pieni puro solisi vieressä. Kävelimme hienosti kivetettyä tietä pitkin talolle ja soitimme ovikelloa, kunnes hieman heikommin englantia puhuva mies avasi oven. Siinä sitä tervehdittiin ja mies alkoi näyttää taloa, joka oli myös sisältä kuin suoraan sisustuslehdestä. Ex-vaimo oli kuulemma koko viikonlopun uuden miesystävänsä luona ja lapsi isovanhemmillaan joten loppujen lopuksi neljäkerroksinen talo oli kokonaan meidän neljän käytössä. Se 50 neliön yksiö ylimmässä kerroksessa oli tarkoitettukin vain meille vieraille, ja sieltä löytyi täysin varusteltu keittiö, kylpyhuone ja noin 20 neliön parveke allaolevin näkymin!

Onnellinen hymy taas päällä…

Siinä me keskustelimme aikamme ja yritimme saada selvää hieman heikommasta englannin kielestä. Koko sekaannus asumisjärjestelyjen suhteen johtui vain D:n mieskaverin kielitaidosta joten jännittynyt olotila alkoi pikkuhiljaa muuttua rentoutuneemmaksi, kiitos muutaman heti tarjotun oluen. Jotain yhteistä sentään isännän kanssa löytyi, sillä samalla tavalla hänkin koki oluen rentouttavan tietynlaista jännittyneisyyttä kun toisilleen täysin tuntemattomat ihmiset tapasivat ja asettuivat taloksi.

D:n mieskaveri vei meidät illalla tututustumaan hieman kylällä olleeseen tapahtumaan. 600 asukkaan Lüscherzissa kun ei kovinkaan usein tapahdu mitään, joten nyt oli juuri oikea aika nähdä elämää. Kävelimme rannalle ja kuuntelimme hieman aikaan täpötäyteen ahdetun tanssiteltan ovella musiikkia, kunnes päädyimme katselemaan jalkapalloa paikalliseen terassiravintolaan.

Samikset!

Siinä nauttiessamme illasta vastakkaisessa pöydässä ollut nainen katseli meitä aikansa ja sanoi meidän puhuvan suomea. Hän oli kovin ihmeissään miten olimme päätyneet niinkin pieneen paikkaan joten kerroimme tarinamme. Siinä samalla kuulimme myös naisen tarinan ja sen, miksi hän tunnisti kielemme. Kyseinen nainen oli sekoitus hollantilaisesta, sveitsiläisestä ja amerikkalaisesta, suomalaisilla sukujuurilla höystettynä. Useita kymmeniä vuosia sitten hän oli asunut jonkin aikaa Suomessa, työskennellyt Sininauhaliitossa ja vielä kymmenienkin vuosien jälkeen hän osasi laskea yhdestä kymmeneen ja sanoa ”minä rakastan sinua”, selvällä suomen kielellä.

600 ihmisen kylässä ei meno kovin korkealle kohonnut festivaalista huolimatta, joten talsimme takaisin majapaikalle. Ilta oli ollut loppujen lopuksi ihan mukava, mutta varmuudelta minä rakensin kattohuoneistomme ovelle ansan. Laiton oman matkalaukkuni nojaamaan ovelle ja matkakaulun päälle pussukan täynnä kaikkia pikkuisia matkapurnukoita. Jos isäntä olisi yrittänyt tullä yöllä salaa huoneeseen, olisi purnukoiden ryminä varmasti herättänyt ainakin minut joka reagoi herkästi kaikkiin rasahduksiin.

Hyvin me kaikki kumminkin yömme nukuimme, purnukat pysyi paikoillaan matkalaukun päällä ja seuraavana aamuna kattoikkunasta tervehti kaunis auringonpaiste meitä väsyneitä matkailijoita.