Nyt puhutaan siitä että viisi metriäkin on tälle naiselle liikaa silloin kun on kyse korkeista paikoista. Norwegian Breakawayn köysiradalla luulin todellakin kuolevani, vaikka matkaa alla olevan kannen pintaan oli vain sen yhden kansikerroksen verran. Korkean paikan kammoni vaikuttaa erityisesti kykyyn hallita ruumiinjäseniäni, eikä se pyörryttävä tunne ja järkyttävä sydämen tykytys tunnu todellakaan mukavalta.
Asuin lapsuuteni korkeassa kerrostalossa ja ystäväni sattui asumaan kahdeksannessa kerroksessa. Kävin hänen luonaan useasti, mutta parvekkeella käymiset olivat minulle kauhistus. Näinkin monasti pienenä unta siitä, että nojaan metallireunaisen parvekkeen reunaan joka murtuu ja putoan alas. Ehkä nuo unet ovat olleet osasyynä siihen, etten pidä korkeista paikoista silloin kun turvanani ei ole paksua betoniseinää jossa on pienet ikkunat. Suoraan alas minun on turha tuolloinkaan katsoa jos meinaan pitää jalkani toimintakykyisenä.
Nykyään olen alkanut tarkoituksellisesti hankkiutumaan tiettyihin tilanteisiin, jossa voisin totuttaa itseäni korkeisiin pakkoihin ja voittaa pelkoni. Suomalaisille tutun Globenin kylkeen rakennettu SkyView hissi vaikuttikin juuri sopivalta kohteelta kun olimme käymässä Tukholmassa viime viikonloppuna.
Lapsiperheen (ja miksei ihan aikuisenkin) näkövinkkelistä lippujen hankkiminen SkyView-hissiin oli miellyttävää. Olimme hieman huolissamme, koska emme olleet ostaneet ennakkoon FastTrack-lippuja joilla olisi päässyt suoraan jonojen ohi. Onneksi huoli osoittautui aiheettomaksi, sillä lippuja ostaessa meille ilmoitettiin että oma vuoromme on 40 minuutin päästä. Meidän ei tarvinnut kuitenkaan jäädä odottamaan, vaan me pystyimme viettämään aikaa lähiympäristössä kunnes oli aika palata tiettynä hetkenä takaisin. Kävimmekin lasten kanssa Globenin vieressä olleessa kauppakeskuksessa josta löytyi kaikkea, mukaanlukien lelukauppa Lekia.
Globenin huipulle 130 metrin korkeuteen nousi kaksi eri lasigondolia, joihin molempiin mahtui 16 ihmistä. Yhden kierroksen kesto oli noin 20 minuuttia, ja meidän perheeltä (2 lasta & 2 aikuista) hinta oli noin 50 euroa. Ennen lasigondoliin menoa meille näytettiin pieni filmitarina Globenin rakentamisesta sekä kerrottiin muutama jännä fakta. Lapsille hauskin tieto oli se, että Globenin täyttäminen vedellä suoraan kraanasta kestäisi 40 vuotta.
Minulle lasigondolissa seisominen oli lievää tuskaa. Noustessamme minua alkoi tuttuun tapaan heikottaa jaloista ja siirryin varovasti keskemmälle gondolia. Ehkä kuvaamisesta oli jonkin sortin apu, sillä huomasin keskittyväni pelkäämisen sijasta kuvauskohteiden etsimiseen.
Kaikkein pahin tilanne oli silloin, kun gondoli oli Globenin uloimmassa kohtaa ja alla näkyi Globenin kyljen sijaan pelkkä maa.
Scary!
Maisemat kesäisen vehreään Tukholmaan oli kuitenkin sen verran mukavat, että hissiretki oli kaiken väärti.
Olin seisonut jalat heikkoina lasigondolin reunalla ja katsellut sydän tykyttäen alas. Päällimmäisenä kuitenkin oli suunnaton ylpeys, sillä olin pysynyt lasisen seinän äärellä heikotuksestani huolimatta. Yksi virstanpylväs saavutettu, mutta monta on vielä saavuttamatta.
Onkos muita korkeita paikkoja pelkääviä ja missä määrin? Miten olette pärjänneet pelkonne kanssa, oletteko kenties yrittäneet päästä siitä eroon tai jopa päässeet? Olisi kiva kuulla omia ajatuksianne kyseisestä pelosta, sillä itselleni liikkumiskyvyn pettäminen pelkotilanteessa on suuri ongelma.
Comments
12 vastausta artikkeliin “Tukholman Globenin SkyView ja yksi korkean paikan kammoinen”
Voi ei, mulla on ihan samanlaisia kokemuksia Globenin näköalahissistä. Tai sillä erotuksella tosin, etten tiennyt olevani korkeanpaikankammoinen ennen kuin kävin siellä. Kammo on iskenyt vasta vanhemmalla iällä ja melko pian Globenin jälkeen tyrkkäsin itseni nosturin nokkaan syömään Dinner in the Skyssa. Paniikki oli silloinkin melkoinen, mutta lopulta osasin nauttia kokemuksesta. Tyhmä korkeanpaikankammo. Täällä on meikäläisen panikointia Tukholmassa: https://www.rantapallo.fi/keltaisessakeittiossa/2013/05/16/kun-martina-loysi-itsestaan-korkeanpaikankammon/
Juu, mä muistan lukeneeni tuon juttusi ja sainkin siitä sitten idean käydä itse tuolla Globenin näköalahississä joten kiitos siitä. Dinner in the Sky kiinnostaisi tosiaan, siinä kun voi istua mutta tuskinpa nuo minun käteni tottelisi minua siellä yläilmoissa. Täytyy pistää vakaaseen harkintaan tuo yläilmoissa ateriointi, eihän sitä muuten pääse peloistaan 😉
Dinner in the Skysta on olemassa sellainenkin versio, jossa juodaan vaan skumppaa ja syödään pari jotain ihan pientä nykeröä. Champagne in the Sky kestää 20 minuuttia ja paniikissa olevankin kädet tottelee aina sen verran, että shampanjalasin saa huulille. 😉 Jos illallinen tai lounas taivaalla ei houkuttele, niin shampanjaversiota kannattaa harkita. Se on myös edullisin vaihtoehto.
Kiva tietää Martina. Katsellaan mistä löydän itseni ja jos vaikka testaisi tuota Champagne in the Sky-veriota ensin (joskin hyvää ruokaa on aina kiva nautiskella ja varmaan unohtaisi olevansa korkealla)
Minuakin hieman pelottaa nuo kaikenlaiset härvelit, jotka menevät korkealle, ja silti olen aina ensimmäisenä tunkemassa itseäni kyytiin. Ehkä se on se tunne, kun siitä laitteesta pääsee pois ja tulee sellainen mukava tärinä ja huojennus :). Viikonloppuna kävin London Eyessä ja jopa se oli aika jännittävää, ja rakastan vuorilla kaikenlaisia gondolihissejä. Jännin kokemus oli kuitenkin lentäminen purjelentokoneella, sellaisella moottorittomalla lentokoneella. Se oli niiiin siistiä vaikka pelottikin. Kaikki ilmavirrat tuntuivat mahanpohjassa asti. Uskaltaisinkohan mennä uudestaan, hmm, en tiedä 🙂
Huh, hatunnosto sinulle Ansku. Minun härvelissäni pitää olla moottori jolla härveliä voi ohjailla. Purjelento ja kuumailmapallo onkin totaalisesti poissuljettu vaihtoehto :/ Mutta sama tunne minullakin on kun laitteesta pääsee pois. Mukava tärinä, huojennus ja voittajafiilis 🙂
Tuttu juttu K tämä korkeanpaikan kammo. Itsellä ei niinkään ole ongelma itse korkea paikka, jos edessä on kaide tai lasi ja jalkojen alla tukeva lattia. Tuolihississä, sukset jalassa (kun suksien alla on vain onneton pieni jalkatuki) voi sitä vastoin tulla aiheelliseksi hengittää syvään, sulkea silmät ja laskea hitaasti yhdestä eteenpäin…
Olen kuitenkin todennut, että siedätyshoito auttaa, ja pienin askelin voi oppia elämään korkeidenkin paikkojen kanssa – ainakin hieman paremmin. 🙂
Joten tsemppiä meille harjoituksiin! On aina yhtä palkitsevaa kun huomaa rohkaistuneensa edes hivenen verran enemmän.
Minä onnekseni (?) olen ollut vain hiihtohisseissä jossa jalat on ollut tukevasti maassa mutta olisi minullakin ollut tarvetta hengittää syvään kuvailemassasi hiihtohississä. Jatkakaamme siis siedätyshoitoa, sillä se lienee se paras tapa päästä moisesta ongelmasta eroon.
Olin korkeanpaikan kammoisen äitini kanssa Lontoossa ja vierailimme London Eyessä. Gondoli olikin yllättävän vakaa, ja kokoajan vatupassissa. Ylhäällä äitiä ei pelottanut enää ollenkaan! Oli luullut että se heiluu ja sieltä voi tippua. Luulisin että tuo Globenin Skyview vois sopia meillekin, näyttää vakaalta ja turvalliselta. Mulle tietenkin ne hyvät näkymät on tärkeimmät 😀
London Eyestä varmaan olisi kivat näkymät joten täytyypi sekin nähtävyys pistää korvan taakse. Olen käynyt 2 kertaa aiemmin Lontoossa mutten ole London Eyehin saakka päätynyt vielä. Kuulostaa hyvältä että se on vakaa,sopii mulle 🙂
Moi! Kiva että löysin sivustoltasi juuri tämän jutun, koska mietin matkaa tyttären kanssa Tukholmaan ja tuo Globen tuli silmiin ensimmäisenä. Muutoinkin jännittää vähän kaikki, edellisestä ruotsin matkasta on vuosia aikaa ja nyt opiskellessani ei aina olis varaakaan hirmu hienoihin palveluihin etc. Tukholma lienee kuitenkin halpa ja turvallinen vaihtoehto, siellä puhuvat varmaan englantia niin ettei tarvii ruotsin kertausta käydä 😀
Mutta korkeanpaikankammo! Olen nyt kaksi vuotta uskaltanut 15-vuotiaan tyttären kera käydä Särkänniemessä ja Lintsillä, hurjimpiin laitteisiin en uskalla vieläkään. Maailmanpyörä jokaikisessä tivolissa on kaikista pahin, siellä todellakin sydän alkaa tykyttää, happi meinaa loppua ja tuntuu, että maa lähtee alta. Mietin että ehkä tämä Globen olisi hyvä vaihtoehto siedättää korkeanpaikankammoa… joskin ehkä turhankin korkea, että ehkä pitäisi siedättää Särkänniemessä sitä ennen 😀
Kaikkea hyvää sulle ja perheellesi! Olen ennenkin lukenut näitä tarinoitasi kiinnostuneena 🙂
Oi kiitos viestistäsi, se oli ihmeellisesti eksynyt roskapostilaatikkoon! Tuosta Särkänniemestä ja Lintsistä sen verran, etten minäkään pysty menemään hurjimpiin laitteisiin. Muutaman kerran olen yrittänyt, mutta voi niitä vieressäistujien korvia. Yks hirveimmistä laitteistani oli Särkänniemen Tyrsky.
Kaikkea hyvää sinullekin, mahtavaa kevättä ja tsemppiä korkeanpaikankammon kanssa.