Huoh

Jos olen rehellinen niin eilinen päivä ei ollut ihan parhaimmasta päästä. Soitin päivällä äidilleni ja siinä me molemmet tirautimme muutaman kyyneleen puhelimessa isille. Työvire oli pikkuisen hakusessa eikä se vire paljoa parantunut kotiinkaan tullessa. Olisin halunnut olla ihan rauhassa, ottaa kevyesti ja antaa ajatuksen vaellella mutta ei siitä tullut mitään. Mies hoiti kyllä lasten viemisen ja tuomisen harrastukseen sekä ruokakauppaostokset, mutta minä yritin keksiä vaatetusta pakattavaksi ja pienensin pyykkikasoja aika ahkeraan. Otsanahka oli kireänä loppujen lopuksi, sillä pyykkiä oli pyöritettävä just nyt heti ja viimeiset otettiinkin koneesta ulos kello 23 maissa. Nyt työhuoneeni näyttää lähestulkoon pyykkituvalta, sillä kosteana mukaan pakatut vaatteet ovat kuivumassa penkillä ja henkareilla.

Eilen pyykkirumban jälkeen katselimme miehen kanssa toisiamme silmästä silmään ja kysyimme ihan suoraan, että oliko meidän touhussa enää mitään järkeä. Se oli hyvä syvällinen pohdinta ja vastaus oli yksiselitteinen: ”Mennään vaan tai me kuollaan pystyyn täällä kotona”. Niinhän se on. Työ- kauppa-koti- kuvio alkaa vaan kaivata pikkuhiljaa jotain muuta rinnalleen ja siksi me menemme.

Miehen onnistuneilla alkukevään bongauksilla lähdemme tänään Tukholmaan Silja Serenadella hyvin edulliseen hintaan, ja tarkoitus olisi jopa jalkautua keväiseen Tukholmaan huomenna. Jotain ihan muuta siis tiedossa kuin kotona möllöttämistä, mutta reissumme tosin tarvitsisi lievää positiivisempaa asennetta. Kaikessa kiireessä ateriat jäi nimittäin epähuomiossa varaamatta, ja rauhallisen ravintolaan menon sijasta matkaamme kuuluukin nyt alkuillan ruokapaikoista taistelemista sekä jonottamista. Tällä hetkellä motivaatio moiseen toimintaan on tasan nolla joten katsellaan saanko tässä kasvatettua motivaatiotani iltaan mennessä.

Oikein hyvää viikonloppua!