Viisas päätös, asiaa myös downshiftauksesta

Päätin sitten jäädä kotiin. Varaesimies tuntee minut sen hyvin että ymmärsi haluni piipahtaa tänään töisssä mutta sanoi ettei hommat siellä kaadu vaikka jäänkin kotiin. Painin koko eilisen illan päätökseni kanssa kun tuntui niin pahalta ajatellakin että jättäisin muutaman asian tekemättä ennen lomaa.

Jämptinä naisena tämä päätös on ottanut todella koville. Olen joutunut tässä vuoden aikana tosiaan ottamaan itseäni monasti niskasta kiinni ja pohtimaan mikä on oikeasti tärkeää. Se on vain niin vaikeaa uskoa ettei maailma kaadu jos jotain ei tee heti tai jättää jopa tekemättä. Tästä suorittajasta on pakko alkaa ruveta kuoriutumaan joku aivan muu, etten aja itseäni loppuun. Olen downshiftauksen kannattaja ja toiminkin aika pitkälle kyseisten periaatteiden mukaan, mutta jos saisi vielä muutettua muun asenteeni olisi tämä elämä vielä mielekkäämpää. Uskon että ottaisin arjenkin paljon tyytyväisemmin vastaan jos en kokisi huonoa omaatuntoa siitä ettei asunto ole aina tip top taikka en väsää pikkupikku kätösilläni niitä superhienoja leivonnaisia joita pitäisi olla viemässä kaiken maailman myyjäisiin. On minullakin murheet, pieniä ja mitättömiä asioita mutta tässä pienessä mielessä käyn kovaa kamppailua siitä että osaisin laittaa moiset ongelmat oikeisiin mittasuhteisiin.

Minä arvostan ihmisiä jotka jaksavat paahtaa työelämässä ja/tai vapaa-aikana. Katselen kauhulla miestäni joka joutuu töissään vääntymään yhteen sun toiseen ja silti tekee kaikkensa että pystyisi olemaan meidän kanssamme mahdollisimman paljon koska hän haluaa niin. Olen siitä onnellinen, mutta välillä minua ahdistaa kovasti kun hän pyörii yöt sängyssään työstressin takia. Ikää hänellä on jo sen verran että stressi voisi aiheuttaa hänelle vaikka pelkäämäni sydänpysähdyksen. Olen sanonutkin hänelle monasti etten halua jäädä nuorena leskeksi, mutta minkäs hän töilleen voi. Nykyinen työelämä kun tuntuu olevan sitä mitä on, tuloshakuisuutta aina vain vähemmillä resursseilla. On hienoa että miehelläni on halua hakea perhe-elämästä se rauha, onni ja lepo, sillä siitä on edes jonkinmoinen lieventävä apu työstressiin.

Tällä kertaa jäätte kuvitta, rakkaat lukijat. Olen rehellisesti sanottuna aika väsynyt tämän taudin takia ja kroppa on aika hakatun oloinen. Mieltäni ei ylennä yhtään että huomenna pitäisi olla fyysisesti sen verran kunnossa että jaksaa matkustaa. Tässä vaiheessa ajatuskin koneessa istumisesta puistattaa.

Sen verran olisin kuitenkin kiinnostunut tietämään onko teissä lukijoissa downshiftaajia taikka downshiftingia pohtivia. Oletteko olleet tyytyväisiä valintaanne taikka miksi olette harkinneet ”leppoistaa” elämänne?