Sata lasissa

Huhheijaa mä olen poikki! Vimoset päivät on ollut aivan kaameita ja koko mennyt viikko meni 5-6 tunnin yöunilla. Viikko huipentui perjantain kutsuvierastilaisuuteen, johon mä lähdin pikkasen hölmönä. Mä luulin että kyseessä on vaan joku kuivahko pienen porukan tilaisuus jossa mennään lipittämään muutama lasi alkoholitonta glögiä, syömään pipareita ja kuuntelemaan tulevaisuuden visoita kuluneen vuoden kiitosten kera. No tulos oli se, että päädyin lipittämään 2,5 tunnin aikana kaksi lasia punkkua ja yhden oluen lähes tyhjään vatsaan, putosin ihan totaalisesti iltaseiskalta ja heräsin yhdeltä aamuyöllä kaameaan kankkuseen. Mä nukuin 14 tuntia, tuntu etten heränny ollenkaan lauantaina ja nukuin vielä kaiken kukkuraks 10 tuntia viime yönä.

Nyt on aika vihdoin rauhoittua joulun tuloon. Meillä on ollu joka vuosi tapana kokoontua rakkaiden ihmisten kesken tänne Itä-Suomeen ihan vaan olemaan ja nauttimaan. Lunta täällä on tänäkin vuonna, mutta kattellaan onko sitä tähteellä enää jouluaattona.

Ei nyt ihan isoja nietoksia täällä mutta sain tenavien kanssa aikaiseksi tommosen 20 cm korkean rupusen lumiukon aikaiseksi.

Niin juu, me saatiin kuin ihmeen kaupalla hoidettua jouluahjaostokset ja sanoisinko että loppujen lopuks aika kivuttomasti. Muutamasta ”emme osta”-periaatteesta me jouduttiin luopumaan mutta nyt vedettiin helpomman kautta. Ja aikuisille hankimme materian sijaan ihka oikeita elämyksiä, joista tulee olemaan takuuvarmasti suurta iloa lahjan vastaanottajille.

-Kthetraveller, joulufiilareissa.

 


Posted

in

by